Valtteri Bottas hakee paluuta MM-pisteille kahden vaisumman kilpailun jälkeen

21.7.2022 / 20:12
Valtteri Bottas ja kesän 2022 hattumuotia (Kuva: Antonin Vincent / DPPI).

[ A- ] / [ A+ ]

Formula 1:n MM-sarjan kauden 12. osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Paul Ricardin radalla Ranskassa.

Edellisessä osakilpailussa Itävallassa kauden puolivälin saavuttaneen Formula 1:n MM-sarjan kauden 12. osakilpailu vie karavaanin tällä kertaa Ranskaan ja Paul Ricardin radalle. Ensimmäistä kauttaan Alfa Romeo -tallissa kilpaileva Valtteri Bottas ajoi kauden seitsemästä ensimmäisestä osakilpailusta MM-pisteille kuudessa, mutta neljästä viimeisimmästä osakilpailusta pistesijoituksia on tullut vain yksi.

– Keskikastissa taistelu tulee olemaan jälleen kerran tiukkaa ja aivan kuten viime vuoden kilpailussa, missä nähtiin hienoja ohituksia, niin kilpailusta pitäisi tulla viihdyttävä. Meidän täytyy keskittyä tekemään parhaamme radalla ja palata sinne minne kuulumme eli MM-pisteille, Bottas toteaa tallinsa tiedotteessa.

Mercedeksellä Ranskan GP:ssä kolme vuotta sitten toiseksi ajanut Bottas pitää Paul Ricardin radasta, eikä vähiten lyhyen “työmatkan” takia.

– Paul Ricard on rata, jossa olen viihtynyt varsin hyvin viime vuosina. Radalta ei ole pitkä matka kotiini, joten tässä on hieman kotikilpailun tuntua. Meidän täytyy pitää itseluottamuksemme korkealla, tavoite tähän viikonloppuun kun on se sama kuin aina, eli yltää hyvään tulokseen, Bottas korostaa.

Bottas on kirjauttanut tänä vuonna pistesijoitukset kaikilta sijoilta kuuden ja kymmenen välillä. Keskeytyksiä on tullut kaksi ja kuljettajien MM-pisteissä nastolalainen on yhdeksäntenä, kun taas Alfa Romeo löytyy tallien MM-pisteistä sijalta kuusi. Bottas on kerännyt Alfa Romeon tämän vuoden MM-pisteistä suurimman osan, reilut 90 prosenttia.

– Olin pettynyt, että en yltänyt MM-pisteille Spielbergissä, mutta positiivista antia siitä kilpailusta oli hyvä nousu sen jälkeen, kun lähdimme kilpailuun varikolta, sekä hyvät kaksintaistelut, Bottas muistelee pari viikkoa sitten Red Bull Ringillä Itävallassa ajettua MM-sarjan edellistä osakilpailua.

Ranskan GP:n aika-ajot käynnistyvät lauantaina kello 17.00 ja kilpailu sunnuntaina kello 16.00 Suomen aikaa.

Valtteri Bottaksen F1-kausi 2022

Kilpailut

6. Bahrain
6. Espanja
7. Imola, Italia
7. Miami, Yhdysvallat
7. Kanada
8. Australia
9. Monaco
10. Itävalta
11. Azerbaidzan

Kesk. Saudi-Arabia
Kesk. Kanada

Aika-ajot

5. Miami, Yhdysvallat
6. Bahrain
7. Espanja
8. Saudi-Arabia
8. Imola, Italia
11. Kanada
12. Australia
12. Monaco
12. Englanti
12. Itävalta
15. Azerbaidzan

 

 

Ranskan GP:n aikataulu

Perjantai 22.7.

15.00-16.00 – 1. harjoitukset
18.00-19.00 – 2. harjoitukset

Lauantai 23.7.

14.00-15.00 – 3. harjoitukset
17.00-18.00 – Aika-ajot

Sunnuntai 24.7.

16.00-18.00 – Kilpailu

Huom! Kaikki ajat Suomen aikoja!

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedote


Facebook kommentit