Vantaalaisen formulalupauksen taustalle huipputekijöitä – “Yhteistyö alkanut hyvin”

28.6.2022 / 11:08
Rasmus Joutsimies kilpailee Saksan ADAC Formula 4 -sarjassa (Kuva: Rasmus Joutsimiehen tiedotus).

[ A- ] / [ A+ ]

Ensimmäistä kauttaan pikkuformuloissa kilpaileva Rasmus Joutsimies on saanut kovan luokan vahvistuksia taustavoimiinsa.

Rasmus Joutsimies, 19, kilpailee tänä vuonna ensimmäistä kauttaan Saksan ADAC Formula 4 -sarjassa. Vantaalainen edustaa sveitsiläistä Jenzer Motorsport -tiimiä ja kun takana on kolme kilpailuviikonloppua ja yhteensä yhdeksän kilpailulähtöä, on Joutsimies tulokaskuljettajien pisteissä toisena. Viimeisin pistesijoitus tuli juhannusviikonloppuna Zandvoortista, Alankomaista, missä Joutsimies ajoi viimeisessä lähdössä kauden parhaan sijoituksensa ollen yhdeksäs.

– Täytyy olla tyytyväinen, kun pisteitä taas tuli. Yhteistyö Ossin kanssa on alkanut hyvin ja uskon, että ajan myötä se tulee näkymään vielä paremmin myös tuloksissa. Ossi on ammattimies ja tuo paljon uutta osaamista, Joutsimies kehuu.

Joutsimiehen kehuma Ossi on Ossi Oikarinen, joka liittyi Zandvoortin kilpailuviikonlopun alla Joutsimiehen taustavoimiin. Oikarinen, jolta löytyy paljon työkokemusta aiemmilta vuosilta muun muassa Toyotan Formula 1 -tallista, toimii Joutsimiehen henkilökohtaisena kilpailuinsinöörinä. Joutsimiehen tiedotteen mukaan Oikarinen tuo formulalupaukselle paljon teknistä tietämystä muun muassa auton säätämiseen, sekä simulaattorilla harjoitteluun.

Taustavoimiin on liittynyt myös Tommi Pärmäkoski, joka muistetaan aiemmilta vuosilta muun muassa Formula 1:n nelinkertaisen maailmanmestarin Sebastian Vettelin kuntovalmentajana. Pärmäkosken avulla Joutsimiehen fysiikkaharjoittelu pyritään viemään uudelle tasolle. Oikarisen tavoin myös Pärmäkoski on jo päässyt aloittamaan yhteistyön Joutsimiehen kanssa.

Jo kolmevuotiaana ensimmäisen kerran karting-autoa ajanut Joutsimies takoi kovia tuloksia kartingin parissa usean vuoden ajan, ennen kuin vaihtoi tänä vuonna pikkuformuloihin.

– Nousu formulasarjoihin piti tapahtua jo pari vuotta aikaisemmin, mutta tukijoiden vähyyden vuoksi se ei ollut valitettavasti mahdollista. Nyt sain neuvoteltua tarvittavat tukijasopimukset taakseni ja siirto oli Wihurin tuen mukaan tulon myötä mahdollinen. Taustallani on mukana ollut jo jonkin aikaa myös Mika Salo ja Peter Flythström auttamassa uraani eteenpäin, Joutsimies taustoitti kuluvan kauden alla.

Wihuri on ollut aiemmin tukemassa muun muassa Valtteri Bottaksen tietä Formula 1:n MM-sarjaan. Saksan ADAC Formula 4 -sarjassa ajetaan tänä vuonna kuusi kilpailuviikonloppua ja niistä jokainen pitää sisällään kolme kilpailulähtöä. Tähän mennessä karavaani on nähty Belgian Spassa, Saksan Hockenheimissa, sekä viime viikonloppuna Zandvoortissa, Alankomaissa. Loppukauden kilpailut ajetaan kaikki Saksassa, kaksi viikonloppua Nurburgringillä ja yksi Lausitzringillä.

– Tarkoitus oli aluksi ajaa Britanian Formula 4 -sarjaa Virtuosi Racing -tiimissä, mutta kun sarja näytti jäävän aika heikkotasoiseksi, päädyimme Saksan Formula 4 -sarjaan. Valitsin huippusopimusta minulle tarjonneen sveitsiläisen Jenzer Motorsportin. Olen tykännyt tiimin tyylistä, sillä se on hyvin “old school” tyylinen ja kotoisa, Joutsimies kehui aiemmin talvella.

ADAC Formula 4 loppukauden ohjelma

05.-07.08. Nurburgring, Saksa
19.-21.08. Lausitzring, Saksa
14.-16.10. Nurburgring, Saksa

 

 

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedotteet

 

Pistäkää nimi mieleen! Rasmus Joutsimiehestä CRG:n tehdaskuljettaja


Facebook kommentit