Rallin MM-sarjan kuluvan kauden maailmanmestaruus kuljettajien osalta on ensimmäistä kertaa katkolla seuraavassa osakilpailussa Chilessä.
Viime vuonna Kalle Rovanperä ratkaisi maailmanmestaruuden rallin MM-sarjan kauden 11. osakilpailussa Uudessa-Seelannissa. Tänä vuonna 11. osakilpailu ajetaan Chilessä ja toisena vuonna peräkkäin Rovanperällä on mahdollisuus pistää mestaruustaistelu pakettiin ennen kauden kahta viimeistä osakilpailua. Kreikassa Rovanperä ja kartanlukija Jonne Halttunen veivät voiton reilun puolentoista minuutin erolla, mikä on kaksikon suurin voittomarginaali MM-sarjassa.
– Kreikan MM-ralli on aina haastava kilpailu ja nytkin oli todella rankka viikonloppu, koska olosuhteet olivat vaikeat, alkaen jo nuotituksesta. Se oli iso haaste ja kun olimme (perjantaina) ensimmäisenä autona reitillä, en odottanut, että voittaisimme. Juuri siksi 30 pisteen saalis oli uskomaton juttu, Rovanperä hehkutti Toyotan tiedotteessa kauden kolmannen voittonsa jälkeen.
Vuosi sitten Rovanperän pistejohto Kreikan jälkeen (Ott Tänak) oli 53 pistettä ja uran ensimmäinen rallin maailmanmestaruus varmistui seuraavassa osakilpailussa Uudessa-Seelannissa. Vaikka Rovanperä on vain seitsemän pistettä (200-207) jäljessä viime vuoden pistesaalistaan 11 ajetun MM-rallin jälkeen, on johtomarginaali pisteissä huomattavasti pienempi kuin vuosi sitten, 33 pistettä.
Toisena pisteissä on Rovanperän tiimikaveri Elfyn Evans, kun taas parhaana Hyundai-kuljettajana Thierry Neuville on kolmantena, mutta jo 66 pisteen päässä Rovanperästä. Puuppolalaisen uran toinen rallin maailmanmestaruus varmistuu jo Chilessä, mikäli piste-ero muihin kuljettajiin on ennen kahta viimeistä osakilpailua vähintään 60 pistettä. Osakilpailuvoitosta palkitaan 25 pisteellä ja mikäli vielä on nopein Power Stage -erikoiskokeella, saa viisi lisäpistettä.
Edellisen kerran rallin MM-sarjassa voittomarginaali oli yli minuutin Japanissa viime vuoden lopulla. Suurempaa voittomarginaalia kuin nyt Rovanperällä Kreikassa, joudutaan hakemaan aina vuoden 2017 avausosakilpailusta Monte Carlosta asti. Silloin Sebastien Ogier kaasutti uransa ensimmäisessä Ford-kilpailussaan voittoon kahden minuutin ja 15 sekunnin turvin.
Rallin MM-sarjan kauden seuraava osakilpailu ajetaan Chilessä syys-lokakuun vaihteessa.
Kalle Rovanperän voittomarginaalit MM-sarjassa
0.04,3 – Kroatia 2022 (Ott Tänak, Thierry Neuville)
0.15,2 – Portugali 2022 (Elfyn Evans, Dani Sordo)
0.22,0 – Ruotsi 2022 (Thierry Neuville, Esapekka Lappi)
0.34,6 – Uusi-Seelanti 2022 (Sebastien Ogier, Ott Tänak)
0.42,1 – Kreikka 2021 (Ott Tänak, Sebastien Ogier)
0.52,7 – Viro 2023 (Thierry Neuville, Esapekka Lappi)
0.52,8 – Kenia 2022 (Elfyn Evans, Takamoto Katsuta)
0.54,7 – Portugali 2023 (Dani Sordo, Esapekka Lappi)
0.59,9 – Viro 2021 (Craig Breen, Thierry Neuville)
1.00,9 – Viro 2022 (Elfyn Evans, Ott Tänak)
1.31,7 – Kreikka 2023 (Elfyn Evans, Dani Sordo)
Suluissa toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet kuljettajat
Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Tiedote
Facebook kommentit