Vatasella nousujohteinen kilpailu perinteisessä Mont-Blanc Rallissa – “Todella hieno kokemus”

12.9.2018 / 21:35
Max Vatanen Hyundailla Portugalin MM-rallissa (Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool).

[ A- ] / [ A+ ]

Nyt jo 70. kerran ajettu Mont-Blanc Ralli oli kerännyt mukaan peräti 157 kilpailijaparia ja heistä 27 kilpaili R5-luokan kalustolla. Suomalaisväriä kilpailuun toi Sarrazin Motorsportin Hyundailla kilpaillut Max Vatanen.

Max Vatanen, 27, yhdessä ranskalaisen kartanlukijansa Christopher Guieu’n kanssa sijoittui nousujohteisen esityksen päätteeksi yleiskilpailussa yhdeksänneksi. Kyseessä oli Vataselle ensimmäinen asfalttiralli Hyundain ratissa. Kahden päivän aikana ek-kilometrejä kertyi reilut 180.

– Se oli fantastinen ralli! Kyseessä oli ensimmäinen asfalttikilpailuni kahteen vuoteen. Yhdessä kartanlukijani kanssa opimme paljon, joitakin virheitä mahtui matkalle, mutta sijoituimme kympin sakkiin. Todella hieno kokemus, Vatanen hehkutti Facebook-sivullaan viimeisen erikoiskokeen jälkeen.

Vatanen on osallistunut tänä vuonna kolmeen ralliin ja ne kaikki hän on ajanut Hyundai i20 R5 -autolla. Kausi käynnistyi toukokuussa Portugalin MM-rallista (WRC2-luokassa 14.), jonka jälkeen ohjelmassa oli elokuun lopulla yksi Ranskan sorasarjan osakilpailu (neljäs) ennen nyt ajettua Mont-Blanc Rallia. Ranskan kilpailut Vatanen on ajanut täysin samalla autolla millä Jari Huttunen on osallistunut tänä vuonna Meksikon, Portugalin, Suomen ja Saksan MM-ralleihin.

Mont-Blanc Rallissa Vatasen avauspäivään mahtui yksi tiellä olleesta öljystä johtunut pyörähdys, joka pudotti suomalaisen yleiskilpailussa sijalle 16. Illan erikoiskokeilla Vatanen teki nousua kolme sijaa ylöspäin saapuen yötauolle sijalla 13. Toisena ajopäivänä nousujohteinen kilpailu sai Vatasen osalta jatkoa ja maalissa sijoitus oli yhdeksäs. Voittoon ajoi Yoann Bonato, tänä vuonna kilpailukäyttöön otetulla Citroenin C3 R5 -autolla.

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit