Veikkanen pistejohtajana kotikilpailuun – “Parhaimmat mahdollisuudet voittaa”

22.7.2019 / 14:46
Pentti Veikkanen ja Timo Jaakkola Rally Weizin maalissa.

[ A- ] / [ A+ ]

Historicien EM-rallisarjan viides osakilpailu ajettiin viime viikonloppuna Itävallassa, Grazin kaupungista hieman koilliseen, Rally Weizin merkeissä.

Suomalaisten kolmoisjohto kategoriassa 3 vaihtui pykälää pienemmäksi, kun Klaus Wilkman kartturinsa Hanna Valosen kanssa putosivat pistetaulukon viidenneksi. Pentti Veikkanen-Timo Jaakkola jatkavat pistejohdossa, mutta kuuden pisteen ero kakkosena olevaan pariin Esa Peltonen-Jyrki Saarto kaventui kahdella pisteellä. Tiimien välisessä kisassa Historic Rally Club Finlandin joukkue jatkaa myös johdossa ja piste-ero kakkoseen säilyi samana, seitsemässä pisteessä.

Rally Weiz sisälsi 14 erikoiskoetta, joista kuusi ajettiin perjantaina ja kahdeksan lauantaina. Ek-kilometrejä oli noin 170. Suomalaisautokuntia Itävaltaan lähti seitsemän, joista yksi keskeytti. Teuvo Hämäläinen–Pirjo Rosberg ajoivat Peltoselta lainassa olleella Toyota Starletilla, mutta matka keskeytyi 10. erikoiskokeella ulosajoon.

Tänä vuonna suomalaiset taistelevat tiukimmin EM-mitaleista kategoriassa 3. Veikkanen lähti Itävallan kisaan pistejohtajana kuuden pisteen erolla kakkosena olleeseen Klaus Wilkmaniin. Peltonen oli kolmantena, vain pisteen päässä Wilkmanista. Itävallassa Wilkman oli kategoriassa seitsemäs ja luokassaan neljäs, millä tuloksella hän putosi pistetaulukon viidenneksi.

Belgiassa ja nyt Itävallassa kategorian ja luokan voittanut, nimimerkillä ”Zippo” ajava italialainen, onnistui nousemaan vain yhden sijan, neljänneksi. Audi Quattro -kuljettajalla on pisteitä 54, joista 40 tulee kahdesta voitosta. Muista kisoista pistepussi on kasvanut vähemmän. Itävaltalainen Karl Wagner on pistekolmonen, vain pisteen päässä Peltosesta. Wagnerilla on “Zipon” tapaan kaksi voittoa ja Itävallasta kategorian ja luokan kakkossijat.

Yleiskilpailun kuudenneksi, sekä kategorian ja luokan kolmanneksi ajanut Veikkanen oli tyytyväinen kisaansa. Vain rengasvalintojen kanssa sattui hämminkiä.

– Vettä tuli yllättäin oikein kunnolla. Odottelimme sään paranevan ja sateen loppuvan, joten vaihdoimme sadekelin renkaat pois. Ei olisi kannattanut. Tuli oikein kunnon tilanne, kun jouduin ajamaan suoraan risteyksessä, kun ei millään meinannut kääntyä. Onneksi ei osunut sulkumiehen autoon, kertasi Veikkanen.

Itävallan kisan reitillä riitti korkeuseroja ja tien pintakin aiheutti päänvaivaa.

– Periaatteessa pätkät lähtivät rinnettä ylös ja maaliin tultiin toista rinnettä alas. Outoa oli myös, että sekä perjantaina, että lauantaina parilla pätkällä asfaltin pinta oli todella liukasta. En osaa yhtään arvioida mistä syystä. Olisi kuin olisi jäällä ajanut, vaikka tie oli ihan kuiva, kuvaili Veikkanen.

 

 

“Pudotusta muutamasta metristä kymmeniin metreihin”

Veikkasen ja Jaakkolan kisa ei alkanut aivan normaaliin tapaan.

– Torstaina oli seremoniallinen lähtö, minkä jälkeen autot jätettiin katsojille näytiksi lähtöalueelle. Kun perjantaina oli varsinaisen startin vuoro, Porsche ei inahtanutkaan. Oli päävirtakatkaisin jäänyt päälle ja akku tyhjeni. Siinä joutui Jaakkola työntämään auton alas lähtölavalta ennen kuin päästiin lähtemään reitille, kertasi Veikkanen.

Seuraavaan, Suomessa ja Lahdessaa ajettavaan EM-sarjan osakilpailuun, Veikkanen lähtee voitto tavoitteenaan.

– Lahdessa meillä suomalaisilla on parhaimmat mahdollisuudet voittaa, sitähän on pakko lähteä yrittämään. Itävallassa kuultiin, että meidän kategoriastamme ainakin ”Zippo” tulee Lahteen, sekä belgialainen Porschella ajava Carlo Mylle, joka Itävallassa oli kategorian 2 ja luokan kakkonen, Veikkanen tiesi.

Peltoselle Itävallan kisasta jäivät parhaiten mieleen suuret rotkot erikoiskokeilla.

– Nuotitusvaiheessa oltiin Jyrkin kanssa ihan varmoja, etten uskalla ajaa niin lujaa kuin pitäisi. Jos sitä ajaisi ulos, pudotusta olisi muutamasta metristä kymmeniin metreihin. Yritin vaarallisimmat paikat merkitä tarkasti nuotteihin, mutta ei ajo ihan niin rentoa ollut kuin olisi pitänyt olla, Peltonen myönsi.

Myös ensimmäistä kertaa Itävallassa ylipäätään ollut Peltonen oli havainnut liukkaat asfalttipinnat.

– Ihan outoa se oli, kun yhtäkkiä tie onkin todella liukas. Ei koko pätkän matkalta, vaan osittain. Vähän epävarma olo tuli siitäkin, että onko pitoa vai ei. Muuten kyllä Itävallan kisasta jäi hyvä mieli.

Peltonen voitti luokkansa ja oli kategoriassaan neljäs. Peltosella on nyt pisteitä neljästä kisasta ja eroa johtavaan Veikkaseen on siis neljä pistettä. Lahdessa myös Peltosella on hyvät saumat kasvattaa pistepottia reilusti.

– Parastamme tekemään sinne tietysti lähdetään. EM-sarjassa on tarkoitus ajaa kaikki loput kisat. Tehdään päätöksiä jatkosta aina sen mukaan, miten kisoissa menee, Peltonen pohti.

Kategoriassa 1 Elias Kivitila-Timo Tuominen parantelivat pistetaulukossa sijoitusta nousemalla neljänneksi. Suomalaispari meni kolmella pisteellä ohi saksalaisen Heiko Dlugosin, joka ei Itävallassa ollut mukana. Kategorian johdossa on italialainen Antonio Parisi, jolla pisteitä on jo 89. Sijoilla kuusi ja seitsemän ovat Sverre Norrgård, joka ei aja täyttä sarjaa, sekä Jari Hyvärinen, joka Itävallassa paranteli 13 pisteellä tilannettaan ja on nyt tasapisteissä Norrgårdin kanssa.

Kategoriassa 4 ainoa suomalaispari oli Jari Latvala-Jouni Saarijärvi, jotka Toyota Celica GT4:llä pääsi tällä kertaa maaliin asti. Sijoitus yleiskisassa oli kymmenes, sekä kategoriassa ja luokassa neljäs. Tiimien välisessä kisassa Historic Rally Club Finlandin joukkue jatkaa johdossa. Piste-ero kakkosena olevaan Rododendri Historic Rally -tiimiin pysyi täsmälleen samana, seitsemässä pisteessä.

EM-sarjan yhdeksästä kilpailusta kuljettajien ja kartanlukijoiden loppupisteisiin lasketaan kuuden parhaan kisan tulos. Sarjaan on pitänyt ilmoittautua etukäteen pisteitä saadakseen. Seuraava osakilpailu ajetaan Lahdessa elokuussa.

Teksti: Kikka Kuosmanen


Facebook kommentit