MOTORSPORT

Vesa Hirvonen hallitsevana voittajana Vetomies-kilpailuun – “Taso jopa kovempi kuin ennen”

Suomen MM-rallissa on jälleen mukana oheiskilpailuna ajettava kansallinen Vetomies-kilpailu, joten yleisölle on tarjolla näyttäviä ajolinjoja ja kovaa taistelua myös MM-rallin lisäksi.

Joensuulainen Vesa Hirvonen lähtee yhtenä suosikkina tänä viikonloppuna ajettavaan kisaan. Nopeaksi tiedetty, Idän Pikajuna -lempinimellä tunnettu leppoisa autourheilija voitti Vetomiehen viime vuonna ja kaksi vuotta sitten hän sijoittui toiseksi. BMW M3 -kuskin tavoitteena on uusia kisan voitto, mutta odotettavissa on tuimaa kamppailua kärkisijoista.

– Kovin paljon ei ole ennakkotestiä takana, mutta muuten fiilis on parempi kuin viime vuonna tähän aikaan, totesi Hirvonen kilpailun aattona.

Hirvonen ja kokenut kartanlukija Jussi Martiskin lähtevät reitille ensimmäisenä kilpailijana Vetomies-kilpailijoiden joukossa.

– Taso tuntuu olevan jopa kovempi kuin ennen, kun nyt mukana on SM-sarjan kärkinimiä. Kolmen joukkoon yltääkseen täytyy tyrkätä aika kovaa. Lähden ajamaan omaa ajoa ja kyllä se voitto on selkeänä tavoitteena. Viime vuonna ylsin parhaimmillani kovempaan vauhtiin kuin kaksivetoautot MM-rallin puolella, joten vauhdin suhteen olen luottavainen, Hirvonen sanoo.

Vetomiesten reitillä on kuusi erikoiskoetta, joille kertyy mittaa yhteensä reilut 100 kilometriä. Vetomies-kilpailu käynnistyy perjantai-iltana Harjulta, jossa ajetaan ennen MM-sarjan autoja jo kello 18.30 alkaen. Lauantaina Vetomiehet päästetään irti MM-kuskien jälkeen, joten metsässä riittää nähtävää koko päiväksi. Maaliin Jyväskylän Paviljongille saavutaan kello 19.00, jolloin palkintoseremoniassa juhlitaan voittajia.

Lue myös! Jyväskylässä kruunataan viikonloppuna jälleen rallin Vetomies ja 4Vetomies – Mukana useita mielenkiintoisia nimiä (26.7.2017)

Teksti: Jarno Saari, Vesa Hirvosen tiedotus

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com