Video! Kylkiluita poikki, mutta se ei ollut tuskaisin muisto – “Ankara oppitunti”

7.8.2019 / 15:20
Raul Badiu oli huippuvauhdissa Suomen MM-rallissa ulosajoon asti (Kuva: M-Sport).

[ A- ] / [ A+ ]

Suomen MM-rallissa tänä vuonna ehdottomasti rajuimmasta ulosajosta vastasi junioriluokassa kilpaillut romanialainen Raul Badiu yhdessä kartanlukijansa Gabriel Lazarin kanssa.

Urallaan useita Romanian rallimestaruuksia voittanut Raul Badiu, 26, debytoi rallin MM-sarjassa junioriluokassa tänä vuonna ja tulokset ennen Suomen osakilpailua olivat olleet nousujohteisia. Ruotsissa helmikuussa Badiu oli junioreissa kolmastoista, Korsikassa keväällä seitsemäs ja Italiassa kesäkuussa jo neljäs.

Suomen MM-rallin Badiu aloitti upeasti, kun Harjun kaupunkierikoiskokeella torstaina vauhti riitti junioreissa toiseksi nopeimpaan aikaan. Perjantaina Urriassa ja Ässämäessä ajetuilla peräkkäisillä erikoiskokeilla Badiu oli myös toiseksi nopein ja junioreiden kokonaistilanteessa sijoitus viiden ajetun erikoiskokeen jälkeen oli neljäs, eron ollessa kärkeen 19,1 sekuntia.

Ässämäessä Badiu oli väliaikojen perusteella matkalla jopa pohja-aikaan, mutta maalissa Tom Kristensson oli lopulta 0,3 sekuntia nopeampi. Perjantai-aamupäivän viimeinen erikoiskoe ennen huoltotaukoa, Äänekoski, kulki Badiulta väliaikojen perusteella myös erinomaisesti, mutta sitten rysähti ja rysähtikin kovaa.

Rajusta ulosajosta (video alapuolella) kartanlukija Gabriel Lazar selvisi vammoitta, mutta kuljettaja ei. Badiulta murtui viisi kylkiluuta, keuhkot ottivat osumaa ja lisäksi listaan kirjattiin myös aivotärähdys.

– Oloni on jo parempi, mutta minun täytyy vielä olla sairaalassa muutaman päivän ajan. Kaikkein tuskaisinta tässä kaikessa on se, että en päässyt ajamaan kaikkia niitä uskomattomia erikoiskokeita, Badiu kirjoitti Facebook-sivullaan lauantaina iltapäivällä, vain noin neljä tuntia ulosajonsa jälkeen.

 

 

“Raul ajoi erittäin vakuuttavasti torstaina ja perjantaina”

Badiu joutui viettämään sairaalahoidossa lopulta pari vuorokautta, kunnes maanantaina hän pääsi lähtemään kotimatkalle Romaniaan. Vaikka uran ensimmäinen Suomen MM-ralli päättyikin ikävästi, niin halu päästä takaisin tähän kilpailuun ja ratin taakse oli kova.

– Vihdoinkin pääsin lähtemään pois sairaalasta ja Suomesta, sen ankaran oppitunnin jälkeen. Rakastan edelleen tätä rallia ja maata ja odotan innolla sitä, että voin tulla tänne takaisin ja ajaa kaikki erikoiskokeet läpi. Isot kiitokset ensinnäkin kartanlukijalleni Gabrielille, perheelleni ja M-Sportille, sekä Suomen MM-rallin järjestäjille ja lääkintähenkilöstölle erinomaisesta, sekä ammattitaitoisesta palvelusta, Badiu lähetti kiitosterveisensä Facebookin kautta.

Junioreiden MM-sarjan manageri Maciej Woda nosti esiin romanialaiskuljettajan erinomaiset otteet kilpailun alkuvaiheessa.

– Toivon Raul Badiulle nopeaa toipumista perjantaisen erittäin rajun ulosajon jälkeen. Raul ajoi erittäin vakuuttavasti torstaina ja perjantaina. Odotinkin hänen nappaavan erikoiskoevoiton jossain vaiheessa viikonloppua, joten suuri sääli, että sitten kävi näin. Koko junioreiden MM-sarjan tiimi toivoo näkevänsä Raulin mahdollisimman nopeasti takaisin kilpailemassa, Woda korosti viestissään.

Junioreiden MM-sarjan kauden viides ja viimeinen osakilpailu ajetaan Walesin soralla lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Lue myös!

Ruotsalaiskuljettaja dominoi junioriluokkaa (7.8.2019)
Junioreiden MM-pistejohtajalla katastrofi senttien päässä (7.8.2019)

 

 

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit