Video! Lindroos jälleen ykkönen rallin F-Cupissa, Lemmetin virhe maksoi voiton

14.2.2023 / 08:34
Joonas Lindroos vei nimiinsä F-Cupin avauksen Tuurissa (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin F-Cupin kauden avausosakilpailu ajettiin Tuuri Rallin merkeissä Etelä-Pohjanmaalla viime lauantaina.

Tuuri Rallissa ajettiin neljä erikoiskoetta yhteispituudeltaan reilut 57 kilometriä. Yleiskilpailun ja nuottikategorian voittoon kaasutteli hallitseva mestari Joonas Lindroos, joka venytti voittoputkensa tässä sarjassa nyt jo kolmeen osakilpailuun. Lindroos, rallin kaksinkertainen Suomen mestari, juhli F-Cupin nuottimestaruutta myös vuonna 2020.

– Lemmetiltä tuli kovasti painetta ja sitä osattiin kyllä odottaakin, että kärkipään taistoissa nimet lisääntyvät ja kaasu pohjassa saa mennä. Mika oli kakkosella mennyt pikkutien risteyksen pitkäksi ja siinä homma kääntyi meille. Kolmonen tuli sitten sen myötä jotenkin ylivarovasti, mutta viimeiselle saatiin vielä hyvä “attack” päälle, Lindroos kertasi kilpailuaan sarjan tiedotteessa.

Harvemmin F-Cupissa kilpaileva Mika Lemmetti avasi kilpailun pohja-ajalla, lyöden avauserikoiskokeella Lindroosin 1,8 sekunnilla. Toisella erikoiskokeella Lemmetti sortui kuitenkin Lindroosin mainitsemaan virheeseen ja hävisi Lindroosille 21,2 sekuntia, menettäen käytännössä mahdollisuutensa taistella voitosta.

Kahdella viimeisellä erikoiskokeella Lemmetti oli kahden pohja-ajan myötä 6,8 sekuntia Lindroosia nopeampi ja nousi lopulta toiseksi. Kolmannen sijan nappasi Markus Hellström. Lemmetin toisella erikoiskokeella tapahtuneen virheen voi katsoa alapuolelta olevalta videolta kohdasta 3.05 eteenpäin. Vauhdikkaalla osuudella BMW:n huippunopeus nousee suurimmillaan 189 km/h, kunnes edessä on tiukka jarrutus ja oikealle kääntyvä mutka.

Lemmetin harmiksi auton moottori sammuu jarrutuksessa, eikä suostu lähtemään uudelleen käyntiin. Aikaa tilanteessa paloi reilut parikymmentä sekuntia. Lindroos kesti Tuurissa ennakkosuosikin paineet ja toisen peräkkäisen mestaruuden jahti käynnistyi siis parhaalla mahdollisella tavalla.

– Auto toimi kaikin puolin hienosti. Pätkät olivat mukava sekoitus pieniä ja isompia teitä, risteyksiäkin riitti. Ilomantsiin sitten seuraavaksi. Siellä ei lähdetäkään ekana reitille, vaan yleinen starttaa ensin. Meille on varmaan tie putsaantunut hyvin, mutta ajolinjat voi tietysti paikoin vähän heittää, Lindroos ennakoi sarjan seuraavaa osakilpailua.

 

Mika Lemmetti taituroi Tuuri Rallissa neljälle erikoiskokeelle kolme pohja-aikaa (Kuva: RPF).

 

 

 

“Loppua kohti alkoi ajomaitti parantua”

F-Cupissa ajetaan sarjapisteistä viidessä eri kategoriassa. Nuotti ja neliveto ovat ennakkoon nuotitettavia, kun taas yleisessä, senioreissa ja junioreissa kilpaa ajetaan ilman mahdollisuutta reitin ennakkotutustumiseen. Suurin osa kuljettajien pisteistä kertyy luokkakohtaisista pisteistä, mutta lisäpisteitä on jaossa myös yleiskilpailun viidelle nopeimmalle.

Yleisessä Matias Valkonen ja Juha Högström kävivät tiukan sekuntitaistelun voitosta. Lopulta Valkonen nappasi suurimman pokaalin, kukistaen Högströmin 3,7 sekunnilla.

– Alku lähti vähän vaisusti, mutta loppua kohti alkoi ajomaitti parantua kaiken aikaa. Ykkönen ja kakkonen oli hieman isompia teitä ja pari viimeistä sitten vähän pienempiä. Kaikkiaan mukava päivä, hienot pätkät ja aivan loistavassa kunnossa. Renkaat kesti komeasti, tekniikka pelitti ja aurinko paistoi. Ilomantsiin lähdetään ja tuumaillaan sen jälkeen sitten mitä kesäkauden kanssa tehdään, Valkonen taustoitti.

Senioreissa Kari Kytölä oli täysin omaa luokkaansa, kukistaen Mikko Raiskin 45,5 sekunnilla ja Lasse Hirvijärven minuutilla ja 12,7 sekunnilla.

– Hienot oli tiet! Pari viimeistä pätkää tuli omaan tasoon nähden jotenkin ehkä alakanttiin. Vakiokoneella oltiin liikkeellä ja aivan mukavasti kulki silläkin. Harmillisen vähän on nyt kilpailijoita senioreissa mukana, Kytölä harmitteli.

Nelivetoisissa Tomi Rönnemaa oli ainoa osallistuja ja kun Kia Rio N5 -auto tuli maaliin asti, tuloksena oli se kuuluisa “pytyn paikka”, eli Rönnemaalle voitto kauden avauksesta. Junioreiden ykkönen oli puolestaan Veeti Koljonen, ennen Joakim Löfvikia ja Tommi Lämsää. Koljosen voittomarginaaliksi tuloksiin kirjattiin 13,4 sekuntia.

– Hyvin sujui. Ykkösellä hieman oli omaa hölmöyttä matkassa, kun ei tarkastettu rengaspaineita ennen pätkän starttia. Seuraava tulikin jo paremmin, kun saatiin paineet pudotettua. Viimeinen pätkä pystyttiin sitten tulemaan jo hieman varmistellen, Koljonen kertasi kilpailun kulkua.

Kauden toinen osakilpailu ajetaan Ilomantsissa 11. maaliskuuta. Tänä vuonna sarja pitää sisällään yhteensä viisi osakilpailua ja kaikkien osakilpailujen tulokset huomioidaan kuljettajien loppupisteisiin.

Tuuri Rallin yleiskilpailun tulokset

1) Joonas Lindroos (BMW M3 E36) 31.46,1 *
2) Mika Lemmetti (BMW M3 E36) + 12,6 *
3) Markus Hellström (BMW M3 E36) + 26,4 *
4) Miko Jalava (Toyota Starlet) + 37,5
5) Tuukka Kauppinen (Ford Fiesta R2) + 1.20,2
6) Janne Korhonen (Opel Astra GSi 16V) + 1.31,1
7) Jarkko Ojala (BMW M3 E36) + 1.42,4
8) Antti Vilmilä (Toyota Starlet) + 1.44,0
9) Jaakko Ollikkala (BMW M3 E36) + 1.44,7
10) Eetu Kortelainen (Honda Civic) + 1.49,4

Lindroosin keskinopeus: 108,1 km/h
Pohja-ajat: Lemmetti 3, Lindroos 1

* = Kolmen kärki myös nuottikategorian kolme parasta

Yleinen

1) Matias Valkonen (BMW M3 E36) 35.04,0
2) Juha Högström (Toyota Corolla GT) + 3,7
3) Mika Ruohio (Honda Civic Type-R) + 30,2

Seniorit

1) Kari Kytölä (BMW M3 E36) 36.58,1
2) Mikko Raiski (Toyota Corolla GT) + 45,5
3) Lasse Hirvijärvi (BMW 125i Coupe) + 1.12,7

Juniorit

1) Veeti Koljonen (BMW 328i) 36.04,2
2) Joakim Löfvik (BMW M3 E36) + 13,4
3) Tommi Lämsä (Toyota Starlet) + 22,2

Neliveto

1) Tomi Rönnemaa (Kia Rio N5) 35.36,6

 

 

 

Lue myös! F-Cupin pistetilanteet 1/5 osakilpailua

Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedote
YouTube-video: Mika Lemmetti


Facebook kommentit