Video! Paddon jyräsi voittoon kotimaansa ralliavauksessa – “Yhtäläisyyksiä Suomen MM-rallin kanssa”

17.4.2018 / 06:44
Hayden Paddon osallistuu tänä vuonna kotimaansa rallisarjaan (Kuva: Hyundai Motorsport).

[ A- ] / [ A+ ]

Hayden Paddonille ei odotetusti löytynyt vastusta viime viikonloppuna ajetussa Uuden-Seelannin rallisarjan avausosakilpailussa. Hyundain tehdaskuljettaja oli nopein Otago Rallin kaikilla erikoiskokeilla voittaen yleiskilpailun näytöstyyliin.

Hayden Paddon ja hänen luottokartturinsa, viime vuonna “eläkkeelle” rallin MM-sarjan osakilpailujen osalta jäänyt John Kennard, olivat täysin omaa luokkaansa kaksipäiväisessä Otago Rallissa. Viime viikonloppuna ajettu ralli avasi samalla Uuden-Seelannin rallisarjan, jonka kuudesta osakilpailusta viiteen Paddon aikoo tänä vuonna osallistua.

Otago Rallissa ajettiin 17 erikoiskoetta ja Paddon takoi niille 17 pohja-aikaa tehden täydellistä työtä. Voittomarginaaliksi muodostui lopulta lähes kahdeksan ja puoli minuuttia.

– Mukava viikonloppu ilman mitään ongelmia ja me todella nautimme tästä viikonlopusta. Avauspäivänä hyökkäsin hieman ja vielä toisen ajopäivän aamunakin, sitten vain iltapäivällä kruisailua ja auto turvallisesti maaliin. Hyvä tulos oli tärkeä erityisesti tiimille, koska tämän eteen on tehty niin paljon työtä, Paddon Rallysport -tiimin Hyundai AP4+ -autolla kilpaillut Paddon kommentoi Otago Rallin tiedotteessa.

Paddon on aina tunnettu aktiivisuudestaan sosiaalisen median puolella. Otago Rallista Paddon twiittasi muun muassa yhden in-car-videon (katso alapuolelta), jonka yhteydessä hän vertasi rallin tiestöä Suomen MM-ralliin.

– Tämän takia rakastan Otago Rallia niin paljon, tiestössä on joitain yhtäläisyyksiä Suomen MM-rallin kanssa, Paddon kirjoitti.

Paddonille kaikki rallit ovat juuri nyt tärkeitä, sillä Hyundain tehdaskuljettaja ei ole tänä vuonna toistaiseksi ajanut vasta kuin yhden MM-rallin, kun hän sijoittui helmikuussa Ruotsissa viidenneksi. Paddon jakaa tänä vuonna Hyundain kolmannen auton ajovuorot Dani Sordon kanssa niin, että Paddonin kilpailukalenteri sisältää ainoastaan soralla ajettavat osakilpailut. Seuraavaksi Paddon nähdään MM-sarjan osalta toukokuussa Portugalissa ja siitä seuraavat MM-rallit ovat Italia, Suomi, Turkki, Wales, sekä Australia.

Uuden-Seelannin rallisarjasta Paddon, Uuden-Seelannin rallimestari vuosilta 2008, 2009 ja 2013, osallistuu Otago Rallin lisäksi Whangarei Ralliin toukokuussa, South Canterbury Ralliin kesäkuussa, Gold Rush of Coromandel Ralliin elokuussa, sekä Uuden-Seelannin ralliin lokakuussa. Lisäksi kilpailukalenterista löytyy vielä merkintä heinäkuulta, kun Paddon osallistuu kaksi viikkoa ennen Suomen MM-rallia Virossa ajettavaan Estonia Ralliin.

– Se mikä on tärkeää, niin saan pitää kilpailutuntumaa yllä ja pääsen ajamaan ralleja myös silloin, kun MM-sarjassa ei ole minulle ajotehtäviä. Viisi rallia Uudessa-Seelannissa eivät ole se ideaalitilanne, mutta pääsen ainakin ajamaan ja se on juuri se mitä nyt tarvitsen, Paddon kommentoi Motorsport News -verkkolehdelle aiemmin tänä vuonna.

 

 

 

Terästarvike banneri 2017

 

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
Video: Paddon’s Pack (YouTube)


Facebook kommentit