Video! Tästä teosta palkintoseremoniassa Neuvillea rangaistiin sakoilla

28.10.2019 / 11:12
Thierry Neuville ja kartturi Nicolas Gilsoul, Espanjan MM-rallin voittajat (Kuva: Hyundai Motorsport).

[ A- ] / [ A+ ]

Thierry Neuvillen “donitsit” palkintoseremonian yhteydessä Espanjan MM-rallissa sunnuntaina toivat belgialaiselle 25 000 euron sakot.

Tosin tuosta sakosta maksuun menee 5 000 euroa ja loput 20 000 euroa ovat ehdollinen rangaistus 12 kuukauden ajan. Eli mikäli Neuville syyllistyy samaan rikkeeseen MM-sarjan osakilpailussa seuraavan vuoden aikana, joutuu belgialainen maksamaan sakoista myös loput 20 000 euroa.

Espanjan MM-rallin voittanut Neuville kertoi asian käsittelyssä kilpailun tuomaristolle, että hän koki “donitsien” tekemisen olleen siinä kohtaa turvallista lisäten, että tälläinen kuuluu lajin luonteeseen ja että yleisö odottaa hänen tarjoavan heille showta. Neuville ei vastineessaan kokenut tilanteessa olleen mitään vaaraa yleisölle, varsinkin, kun sama alue oli ollut käytössä kilpailun avauserikoiskokeella.

Tuomariston mukaan Neuville oli syyllistynyt vastaavaan rikkeeseen jo aiemmin tällä kaudella, Argentiinan osakilpailussa. Neuville sanoi, että ei ollut täysin tietoinen säännöistä tältä osin. Sosiaalisen median kanavista muun muassa Twitterissä Neuvillen saama rangaistus on saanut rallifaneilta täyden tyrmäyksen. Myös Kristian Sohlberg, MM-sarjan ex-kuljettaja ja nykyinen rallivalmentaja, tyrmäsi rangaistuksen värikkäin sanoin.

– Rallin tuomaristo, isoin moka aikoihin, Sohlberg twiittasi.

 

 

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit