Video! Viron MM-rallin ensimmäinen kaato, Toyota kahdesti katon kautta ympäri

14.7.2022 / 13:45
Takamoto Katsuta on kuljettajien MM-pisteissä neljäntenä (Kuva: Toyota Gazoo Racing).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin MM-sarjan kauden seitsemäs osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Virossa. Torstaina aamupäivällä ajetun testierikoiskokeen draamasta vastasi Toyota-tallin japanilaiskuljettaja Takamoto Katsuta.

Huono kenraali tietää hyvää ensi-iltaa. Tämä vanha ja jo varsin kulunutkin sanonta lienee tällä hetkellä ainakin Takamoto Katsutan ajatuksissa. Japanilaiskuljettaja oli hyvässä vauhdissa Viron MM-rallin testierikoiskokeella kolmella ensimmäisellä ajokerralla, mutta neljäs ajokerta toikin sitten murheita ja Toyota-tallin mekaanikoille lisätöitä.

Katsuta pyöräytti autonsa kaksi kertaa katon kautta ympäri lepikon puolelle noin kilometri ennen testierikoiskokeen maalia. Auto jäi pyörilleen ja Katsuta, sekä kartanlukija Aaron Johnston selvisivät tilanteesta ilman fyysisiä vammoja, mutta testierikoiskoe jouduttiin ulosajon seurauksena kuitenkin keskeyttämään.

Viron MM-ralli tuntuu piinaavan Katsutaa vuodesta toiseen. Kaksi vuotta sitten japanilaiskuljettajan urakka eteläisessä naapurivaltiossamme päättyi ulosajoon ja vuosi sitten kartanlukija Daniel Barrittin ura päättyi hypyn alastulossa tulleeseen selkävammaan. Tänä vuonna Katsuta on ajanut MM-sarjassa erinomaisesti, mistä osoituksena neljäs sija kuljettajien MM-pisteissä kuuden ajetun osakilpailun jälkeen. Keniassa kesäkuussa Katsuta ajoi kolmanneksi.

Viron MM-ralli käynnistyy tänään torstaina kello 20.38, kun 24 erikoiskokeen ja 313,84 ek-kilometrin urakan avaa lyhyt yleisöerikoiskoe. Kilpailu päättyy sunnuntaina.

 

 

 

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

 

Neuville aamupäivän nopein – Katsuta järjesti Toyotan mekaanikoille lisätöitä


Facebook kommentit