Heikki Kovalainen ajoi ylivoimaiseen yleiskilpailun voittoon Shinshiro Rallissa, Japanin rallisarjan kauden avausosakilpailussa.
Viime vuonna Japanin rallisarjan kakkosluokan mestaruuden voittanut Heikki Kovalainen yhdessä kartanlukijansa Sae Kitagawan kanssa tekivät tämänvuotisessa Shinshiro Rallissa tuloksen valossa täydellistä työtä, sillä kaksikko kellotti pohja-ajan kilpailun kaikille viidelle erikoiskokeelle. Avauspäivän jälkeen Kovalaisen johtomarginaali oli 23,1 sekuntia ja kun karavaani saapui toisen ajopäivän päätteeksi kilpailun maaliin, oli ero kasvanut 52,1 sekuntiin.
Shinshiro Rallin lopputuloksiin laskettiin lopulta viiden erikoiskokeen tulokset, kun toisen ajopäivän ensimmäisen erikoiskokeen ajanotossa oli ollut ongelmia. Kovalainen ajoi erikoiskokeen läpi, kuten alapuolella olevasta videosta voi nähdä (mukana myös ensimmäisen ajopäivän viimeisen erikoiskokeen video), mutta tuolta erikoiskokeelta ajetut ajat siis mitätöitiin. Kovalainen kilpaili nyt ensimmäistä kertaa Japanin rallisarjan pääluokassa.
Jos oli Kovalaisen voitto ylivoimainen, niin taistelu toisesta sijasta olikin sitten huomattavasti tiukempaa. Japanin rallisarjan pääluokan hallitseva mestari Norihiko Katsuta joutui lopulta taipumaan Osamu Fukunagalle 2,6 sekunnilla. Kolmen erikoiskokeen jälkeen kuudentena ollut Toshihiro Arai nousi neljänneksi ja viidennen sijan nappasi Seiya Mieda.
Japanin rallisarja jatkuu huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna ajettavalla Tour de Kyushu in Karatsu -kilpailulla.
Yleiskilpailun lopputulokset
1) Heikki Kovalainen-Sae Kitagawa FIN/JPN (Skoda Fabia R5) 42.22,8
2) Osamu Fukunaga-Misako Saida JPN/JPN (Skoda Fabia R5) + 52,1
3) Norihiko Katsuta-Yusuke Kimura JPN/JPN (Toyota GR Yaris) + 54,7
4) Toshihiro Arai-Naoya Tanaka JPN/JPN (Subaru WRX STI) + 1.40,5
5) Seiya Mieda-Yuichi Ishida JPN/JPN (Subaru WRX STI) + 3.36,8
Kovalaisen keskinopeus: 98,25 km/h
Pohja-ajat: Kovalainen 5
Japanin rallisarjan kilpailukalenteri 2022
19.03.-20.03. Shinshiro Rally *
01.04.-03.04. Tour de Kyushu in Karatsu *
29.04.-01.05. Kumakogen Rally *
20.05.-22.05. Rally Tango *
10.06.-12.06. Montre *
08.07.-10.07. ARK Rally Kamuy **
09.09.-11.09. Rally Hokkaido **
14.10.-16.10. MCSC Highland Masters *
* = Asfaltilla, ** = soralla
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
YouTube-videot: Rally Team Aicello
Facebook kommentit