Jari Huttunen kilpailee Jyväskylän MM-rallissa elokuussa M-Sport Ford -tallin Ford Puma Rally1 -autolla.
Brittitalli vahvisti Jari Huttusen, 28, odotetun sopimuksen keskiviikko-iltana. Huttusen manageri Marcus Grönholm kertoi aiemmin keväällä, että Huttuselle tavoitellaan pääluokan kalustoa Jyväskylän MM-ralliin, mutta rahoituksen osalta kuvio oli vielä tuohon aikaan keskeneräinen. Nyt se on siis kuitenkin varmaa ja Huttunen saa vihdoin ja viimein näyttöpaikan, jonka hän todellakin ansaitsee.
– Olen erittäin innoissani siitä, että pääsen ajamaan kotikisan Ford Pumalla. Se on hieno kokemus ja kisan tunnelma omien fanien edessä on varmasti hieno. Näin kovavauhtinen ralli uudella, tehokkaalla autolla on eittämättä erittäin suuri haaste, mutta minulla on hyvä tuntuma Fordin Rally2-autoon ja luotan, että saamme saman tunteen myös Puman ratissa, Huttunen kommentoi M-Sport Ford -tallin tiedotteessa.
Urallaan 28 MM-ralliin osallistunut Huttunen valittiin syksyllä 2017 Hyundain WRC-tallin nuorten kuljettajien kehitysohjelmaan valintatilaisuudessa, jossa oli mukana muun muassa Kalle Rovanperä. Vaikka Huttunen ajoikin Hyundailla MM-sarjan alemmissa luokissa hyviä tuloksia, ei mahdollisuutta pääluokan kalustolla kilpailemiseen MM-sarjassa kuitenkaan koskaan tullut. Kesällä 2019 Huttunen osallistui Hyundain WRC-autolla SM-ralleihin Riihimäellä ja Seinäjoella.
Viimeisen kilpailunsa Hyundailla Huttunen ajoi viime syksynä Espanjan MM-rallissa ja Italian Monzassa WRC2-luokan voittoon päättyneessä MM-rallissa alla oli Fordin Rally2-auto. Tänä vuonna Huttunen on osallistunut Fordilla WRC2-luokkaan Ruotsin, Kroatian ja Italian MM-ralleissa, joista tuloksena oli kaksi kolmatta sijaa. Huttunen on viihtynyt brittitallissa erinomaisesti.
– Olen nauttinut M-Sportin kanssa työskentelystä paljon ja talli tuntuu kotoisalta. Olen erittäin iloinen, että saan M-Sportilta tämän tilaisuuden, joten haluamme ottaa siitä kaiken irti. Iso kiitos jo tässä vaiheessa kaikille tukijoillemme, erityisesti Jari Viidalle ja Tuomas Skantzille, jotka yhdessä Grönholmin kanssa polkaisivat tämän projektin käyntiin, Huttunen taustoittaa.
Jari Huttunen saa Jyväskylässä alleen MM-sarjan pääluokan Ford Puma Rally1 -auton (Kuva: M-Sport Ford).
“Oppimisprosessi Jarille, Mikolle ja koko tiimille”
Huttunen on urallaan osallistunut Jyväskylän MM-ralliin viisi kertaa, kerran etuvetoisella Citroenilla ja neljä kertaa nelivetoisella R5- ja Rally2-luokan kalustolla. Ennen Rally1-debyyttiä luvassa on yksi testipäivä Virossa.
– Jyväskylän kisaviikonlopun tavoite on oppia auton tavat, pitää hyvä rytmi ja ajaa tasaista vauhtia. Tämä kisa voi olla hankala, mutta se on minulle melko tuttu ralli, joten katsotaan mitä tapahtuu, Huttunen ennakoi.
Suomalaisittain tilanne Jyväskylän MM-rallin osalta näyttää todella mielenkiintoiselta, kun pääluokassa tullaan näkemään kolme suomalaiskuljettajaa. Huttusen lisäksi menestystä yleiskilpailun puolelta lähtee hakemaan Toyota-kaksikko Kalle Rovanperä ja Esapekka Lappi. M-Sport Fordin tallipäällikkö Richard Millener on innoissaan saadessaan Huttusen mukaan tallinsa “ykköstykkien” joukkoon Keski-Suomen legendaarisessa sorasirkuksessa.
– Odotan malttamattomana Jarin hyppäämistä Rally1-luokkaan ja olen erittäin ylpeä siitä, että se tapahtuu M-Sportin Ford Pumalla. Me markkinoimme tänä vuonna uuden sukupolven autoja, kun rallin MM-sarja on astunut hybridiautojen aikakaudelle, joten on siksi tärkeää, että tarjoamme samalla tilaisuuksia myös uuden sukupolven kuljettajille. Se on M-Sportille ylpeyden aihe ja siitä on meillä pitkä historia, Millener hehkuttaa.
Se kuinka monella Rally1-autolla brittitalli Jyväskylään osallistuu, ei vielä kerrottu, mutta varmuudella Huttusen tallikavereina tulevat ainakin ajamaan Craig Breen, sekä Gus Greensmith. Millener korostaa, että tallin puolelta nuorelle suomalaislupaukselle tullaan antamaan täydellinen työrauha kauan odotetussa debyytissä.
– Tallin näkökulmasta emme aseta hänelle tavoitteita tai paineita. Haluamme nähdä mitä Jari pystyy tekemään, kun hän saa kunnon auton käyttöönsä. Ralli on oppimisprosessi Jarille, Mikolle ja koko tiimille. Jari alkaa oppia mitä MM-rallin huipulla ajamiseen vaaditaan ja tiimi oppii miten se voi parhaiten tukea ja kehittää Jaria, jotta hän pääsee huipulle, Millener kuvailee.
Rallin MM-sarjan kauden kahdeksas osakilpailu, Secto Rally Finland Jyväskylän seudulla, ajetaan 4.-7. elokuuta. Sitä ennen MM-pisteitä on jaossa Viron MM-rallissa 14.-17. heinäkuuta. Virossa Huttunen ja kartanlukija Mikko Lukka ovat mukana WRC2-luokassa Fordin Rally2-autolla. Huttunen on WRC2-luokan pisteissä kuudentena.
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Tiedote
Sami Pajari huippukalustolla Jyväskylän MM-ralliin – “Aivan mahtava homma”
Facebook kommentit