Ville Hautamäelle kauden neljäs palkintosijoitus – “Kotikenttäetua ei ollut”

24.6.2018 / 10:41
Ville Hautamäki ja Enni Mälkönen sijoittuivat SM3-luokassa kolmanneksi (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin SM-sarjan kauden viides osakilpailu Seinäjoella toi Ville Hautamäelle kauden neljännen palkintosijoituksen SM2-luokassa. Hautamäki yhdessä kartanlukijansa Enni Mälkösen kanssa sijoittui kolmanneksi.

Toukokuussa Kouvolassa Ville Hautamäki ajoi SM2-luokassa viidenneksi, mutta kauden neljä muuta osakilpailua ovat jokainen tuonut kolmannen sijan. SM-pisteissä Hautamäki on osuvasti myös kolmantena, vain kahdeksan pistettä pistekärki Joonas Tokeesta jääneenä, kun ajamatta on vielä kaksi osakilpailua.

– Lauantain kaksi ensimmäistä erikoiskoetta ei ollut ajollisesti hyvää tekemistä minulta, mutta loput neljä meni kohtuullisen hyvin. Tiedämme auton kilpailukyvyn, joten onhan tämä hyvä tilanne kuitenkin, Hautamäki kommentoi tiedotteessaan.

Hautamäki hävisi Seinäjoen SM-rallissa luokkavoittoon ajaneelle Tokeelle 26 sekuntia, kun taas toiseksi sijoittunut Esa Ruotsalainen ehti edelle 24,5 sekunnin turvin. Lämmin sä ja Pohjanmaan paikoin nopeat tiet eivät olleet Hautamäelle mikään ongelma.

– Kyllä edellisessä osakilpailussa Kouvolassa renkaat olivat kovemmalla. Kotikenttäetua ei Laihian suunnassa olleesta reitistä ollut, joten tehtiin parhaamme, kuten muissakin SM-ralleissa, Hautamäki päätti.

Rallin SM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan kesätauon jälkeen elo-syyskuussa Sastamalan ja Huittisten ympäristössä.

SM2-luokan pistetilanne 5/7 osakilpailua

1) Joonas Tokee (OrSUA) 83
2) Esa Ruotsalainen (SaaUA) 82
3) Ville Hautamäki (JärvisUA) 75
4) Henrik Pietarinen (SiAk) 68
5) Jarkko Nikara (SaaUA) 37
6) Antti Selivaara (SatUA) 33

 

Terästarvike banneri 2017

 

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit