Rallin MM-sarjan kauden seitsemäs osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Virossa.
Historian toinen Viron MM-ralli polkaistiin käyntiin torstai-iltana ajetulla lyhyellä ja hidasvauhtisella yleisöpyörityksellä. Parikilometrinen kilpailun avauserikoiskoe ei suuria eroja kärjessä odotetusti tarjonnut ja kärkikymmenikkö mahtuikin lopulta 1,2 sekunnin sisään. Kalle Rovanperä jatkoi siitä mihin aamupäivän testierikoiskokeella jäi ja Toyota-kuljettaja kellotti kilpailun avauspätkälle nopeimman ajan. Craig Breen hävisi Rovanperälle 0,1 sekuntia.
– Sunnuntaina se sitten nähdään mikä on tulos, mutta kuten aina, niin tulen tekemään parhaani. Tämä on yksi niistä ralleista missä tykkään ajaa ja myös hyökätä, joten toivottavasti yllämme mukaan kärkitaisteluun, Rovanperä kommentoi.
Teemu Sunisen kauden kaksi aiempaa WRC-autolla ajettua MM-rallia olivat molemmat päättyneet ulosajoihin avauserikoiskokeella. Kolmas kerta toden sanoi Suniselle ja kaiken lisäksi aika oli hyvä, Ford-kuljettajan pysäytettyä kellot kolmanneksi nopeimpaan aikaan. Suninen hävisi Rovanperälle vain 0,4 sekuntia ja se miellytti jokelalaista.
– Olihan tämä aika lailla helpotus, kun pääsimme avauspätkän maaliin. Tämä on ilman muuta meille tärkeä kilpailu ja jälleen kerran minun on osoitettava se mitä osaan. Siihen tähdätään, Suninen korosti.
Avauspätkällä keskinopeudet jäivät alle kuudenkymmenen, joten mikään suuri yllätys ei ollut, että kärkikymmenikköön kiilasi myös WRC2-kuljettajia R5-autoillaan. WRC2-luokan voittoa metsästävät Mads Östberg ja Jari Huttunen jäivät Rovanperästä 0,6 sekuntia, sijoittuen yleiskilpailun puolella neljänneksi. MM-sarjaan pitkän tauon jälkeen paluun tehnyt Alexey Lukyanuk puolestaan oli WRC3-luokan nopein kuljettaja, samalla ajalla Östbergin ja Huttusen kanssa.
WRC3-luokassa Emil Lindholm oli toiseksi nopein ja Mikko Heikkilä seitsemänneksi nopein. Huttusen tallikaveri Hyundailla, Oliver Solberg, hävisi Huttuselle 2,7 sekuntia ja sijoitus yleiskilpailussa oli vasta 20. Ylivoimainen MM-pistejohtaja Sebastien Ogier avasi kymmenenneksi nopeimmalla ajalla, häviten Rovanperälle 1,2 sekuntia.
– “Aura-auton” rooliahan se taas kerran pukkaa meille ja edessä on sen myötä varmasti kova viikonloppu. En osaa yhtään sanoa vielä tässä kohtaa millaiseen sijoitukseen yllämme näistä lähtökohdista, mutta tottakai tulen pistämään kaiken likoon, aivan kuten aina teen, hallitseva maailmanmestari vakuutti.
Perjantaina ohjelmassa on kahdeksan erikoiskoetta yhteispituudeltaan 130,54 kilometriä. Niistä ensimmäinen käynnistyy aamulla kello 9.40. Kilpailu päättyy sunnuntaina.
Yleiskilpailun tilanne 1/24 ek:n jälkeen
1) Kalle Rovanperä–Jonne Halttunen (Toyota) 1.42,8
2) Craig Breen-Paul Nagle IRL/IRL (Hyundai) + 0,1
3) Teemu Suninen–Mikko Markkula (Ford) + 0,4
4) Mads Östberg-Torstein Eriksen NOR/NOR (Citroen) + 0,6 WRC2
4) Jari Huttunen–Mikko Lukka (Hyundai) + 0,6 WRC2
4) Alexey Lukyanuk-Yaroslav Fedorov RUS/RUS (Skoda) + 0,6 WRC3
4) Gus Greensmith-Chris Patterson GBR/IRL (Ford) + 0,6
8) Ott Tänak-Martin Järveoja EST/EST (Hyundai) + 0,9
8) Thierry Neuville-Martijn Wydaeghe BEL/BEL (Hyundai) + 0,9
10) Sebastien Ogier-Julien Ingrassia FRA/FRA (Toyota) + 1,2
Rovanperän keskinopeus: 57,4 km/h
Pohja-ajat: Rovanperä 1
Aikataulu
Perjantai 16.7.
Huoltotauko (15 minuuttia)
09.40 – EK2 Arula 1 (12,66 km)
10.28 – EK3 Otepää 1 (18,25 km)
11.16 – EK4 Kanepi 1 (16,51 km)
12.08 – EK5 Kambja 1 (17,85 km)
Huoltotauko (30 minuuttia)
15.34 – EK6 Arula 2 (12,66 km)
16.22 – EK7 Otepää 2 (18,25 km)
17.10 – EK8 Kanepi 2 (16,51 km)
18.08 – EK9 Kambja 2 (17,85 km)
Huoltotauko (50 minuuttia)
Lauantai 17.7.
Huoltotauko (15 minuuttia)
08.06 – EK10 Peipsiääre 1 (23,56 km)
09.08 – EK11 Mustvee 1 (12,39 km)
10.36 – EK12 Raanitsa 1 (22,76 km)
11.39 – EK13 Vastsemöisa 1 (6,72 km)
Huoltotauko (30 minuuttia)
15.06 – EK14 Peipsiääre 2 (23,56 km)
16.08 – EK15 Mustvee 2 (12,39 km)
17.34 – EK16 Raanitsa 2 (22,76 km)
18.37 – EK17 Vastsemöisa 2 (6,72 km)
20.08 – EK18 Tartu 2 (2,00 km)
Huoltotauko (50 minuuttia)
Sunnuntai 18.7.
07.21 – EK19 Neeruti 1 (7,80 km)
08.09 – EK20 Elva 1 (11,72 km)
09.08 – EK21 Tartu Vald 1 (7,47 km)
11.41 – EK22 Neeruti 2 (7,80 km)
12.29 – EK23 Elva 2 (11,72 km)
14.18 – EK24 Tartu Vald 2 (7,47 km) Power Stage
Torstain ja perjantain ek-kilometrit: 132,54 km (342,03 km)
Lauantain ek-kilometrit: 132,86 km (354,45 km)
Sunnuntain ek-kilometrit: 53,98 km (237,29 km)
Kilpailun ek-kilometrit yhteensä: 319,38 km (933,77 km)
Kilpailureitin yhteispituus: 1253,15 km
Huom! Suluissa siirtymäosuuksien yhteispituus
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Erikoiskokeen maalihaastattelut
Facebook kommentit