Yhdeksäs kerta toden sanoi, Timmy Hansenille vihdoin kotikilpailun voitto

25.8.2021 / 06:58
Timmy ja Kevin Hansen ajoivat kaksoisvoittoon Höljesissä (Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin MM-sarjan kauden toinen osakilpailu viime viikonloppuna Höljesissä, Ruotsissa oli Hansenin perheen suurta juhlaa, aivan kuten oli kauden avauskin Espanjassa heinäkuussa.

Timmy Hansen on tällä hetkellä ainoa kuljettaja, joka on osallistunut vuonna 2014 käynnistyneen rallicrossin MM-sarjan kaikkiin osakilpailuihin. Ennen viime viikonloppua Hansenin veljeksistä vanhempi oli voittanut urallaan kymmenen MM-osakilpailua, mutta ei kertaakaan kotikilpailuaan Ruotsissa, vaikka yrityksiä takana oli jo kahdeksan. Nyt se kotivoitto vihdoin ja viimein tuli, eikä vuoden 2019 maailmanmestari peitellyt tunteitaan kilpailun jälkeen.

– Fantastinen viikonloppu! Olen yrittänyt voittaa täällä niin monta kertaa ja päässyt lähelle sitä. Nyt se vihdoin onnistui, tämä on maaginen hetki ja olen super onnellinen tästä, Timmy Hansen hehkutti.

Höljesissä on nyt ajettu MM-osakilpailu yhteensä siis yhdeksän kertaa ja Timmy Hansenista tuli tämän kilpailun historian viides eri osakilpailuvoittaja. Samalla Timmy Hansen täydensi palkintosijoitusten “värisuoran”, kun aiemmin hän oli yltänyt Höljesissä toiseksi (2015) ja kolmanneksi (2016). Viime vuonna Timmy Hansenin kauden avaus Höljesissä lähenteli katastrofia, kun kahdesta osakilpailusta tuli kuudes ja 11. sija.

Timmy Hansenille voitto oli uran 11. MM-sarjassa ja sen myötä hän nousi voittotilastossa yksinään kolmannelle sijalle, pudottaen kymmenen voiton Petter Solbergin neljänneksi. Höljesissä Timmy Hansen teki täydellistä työtä, kun alkuerien voiton jatkoksi hän ajoi voittoon niin semifinaalissa, kuin finaalissakin. Johan Kristoffersson oli alkuerien kakkonen ja johti omaa semifinaalilähtöään startattuaan paalupaikalta, mutta Audin vetoakselin petettyä edessä oli keskeytys.

– Oli sääli, että Johan ei selviytynyt finaaliin, koska odotin taistelumme jatkuvan loppuun asti. Meidän osalta jokainen sessio meni läpi sulavasti ja olen erittäin tyytyväinen vauhtiimme. Se osoittaa, että kaikki talvella tekemämme kova työ tuottaa nyt tulosta. Kauden kaksi ensimmäistä osakilpailua ovat menneet täydellisesti ja nyt vain täytyy säilyttää fokus siinä olennaisessa ja jatkaa kovaa työtä, MM-pistejohtoon noussut Timmy Hansen korosti.

Espanjassa kauden avausosakilpailun voittanut Kevin Hansen kirjautti jo kolmannen kakkossijansa Höljesin MM-osakilpailussa. Alkuerissä kuudenneksi sijoittunut Kevin Hansen nousi voittoon semifinaalilähdössä, missä Kristoffersson keskeytti, ja finaalista tuloksena oli Hansenin perhetiimin kauden toinen kaksoisvoitto. Veljesten välinen ero ruutulipulla oli reilu sekunti ja MM-pisteissä kahden ajetun osakilpailun jälkeen kuusi pistettä.

– Meillä oli vaikeuksia alkuerissä ja vaikka yritin kaikkeni, ei mikään tuntunut onnistuvan. Semifinaalissa sain mahdollisuuteni ja hyödynsin sen. En usko, että MM-sarjassa on koskaan aiemmin veljekset yltäneet kahteen peräkkäiseen kaksoisvoittoon, Hansenin veljeksistä nuorempi innostui.

Kahden Hansenin lisäksi palkintopallilla nähtiin myös kaksi Keviniä, kun kolmanneksi ajoi Kevin Abbring. Alankomaalaiselle palkintosijoitus oli rallicrossin MM-sarjassa uran ensimmäinen. Samalla Abbringista tuli Höljesin MM-osakilpailun 12. kuljettaja kautta aikojen, joka yltää tässä MM-sarjan klassikkokilpailussa palkintosijoitukseen.

Suomalaiskuljettaja Juha Rytkönen Betomik Racing -tiimin Fordilla ylsi tavoitteeseensa ja finaaliin, missä loppusijoitus oli kuudes. Niclas Grönholm sijoittui omassa semifinaalilähdössään toiseksi, mutta sai viiden sekunnin aikarangaistuksen ratarikosta avauskierroksella ja sen myötä inkoolainen jäi ulos finaalista. GRX-SET-tiimin Krisztian Szabo ajoi viidenneksi ja nousi MM-pisteissä kolmanneksi. Kristofferssonin tiimikaveri Enzo Ide oli neljäs.

MM- ja EM-sarjojen seuraava osakilpailu ajetaan Loheacissa, Ranskassa 3.-5. syyskuuta. Höljesin tavoin myös Loheacissa on tarjolla koko kattaus, eli MM-sarjan RX1 ja RX2e, sekä EM-sarjan RX1 ja RX3.

Höljesin RX1-finaalin lopputulokset

1) Timmy Hansen (SWE) Peugeot 4.26,709
2) Kevin Hansen (SWE) Peugeot + 1,049
3) Kevin Abbring (NED) Renault + 1,645
4) Enzo Ide (BEL) Audi + 3,154
5) Krisztian Szabo (HUN) Hyundai + 3,696
6) Juha Rytkönen Ford + 4,636

Nopein kierros: T.Hansen (kierros 5/6) 42,971

 

 

MM-pistetilanteet 2/9 osakilpailun jälkeen

Kuljettajat

1) Timmy Hansen (SWE) 57
2) Kevin Hansen (SWE) 51
3) Krisztian Szabo (HUN) 40
4) Kevin Abbring (NED) 37
5) Johan Kristoffersson (SWE) 37
6) Niclas Grönholm 28
7) Enzo Ide (BEL) 25
8) Juha Rytkönen 25
9) Rene Munnich (GER) 16
10) Timo Scheider (GER) 15

———-

11) Attila Mozer (HUN) 3
12) Peter Hedström (SWE) 11
13) Tamas Karai (HUN) 9
14) Oliver Bennett (GBR) 8
15) Mandie August (GER) 4
16) Patrick Guillerme (FRA) 2
17) Dan Öberg (SWE) 1

Tiimit

1) Hansen World RX Team (SWE) 108
2) GRX-SET World RX Team 68
3) KYB EKS JC (SWE) 62

Höljesin tuloksia

Semifinaalit

Lähtö 1

1) Timmy Hansen (SWE) Peugeot 4.28,822
2) Kevin Abbring (NED) Renault + 3,197
3) Juha Rytkönen Ford + 5,331
4) Peter Hedström (SWE) + 6,815
5) Niclas Grönholm Hyundai + 7,443 *

Nopein kierros: T.Hansen (kierros 3/6) 43,246
* = Viiden sekunnin aikarangaistus

Lähtö 2

1) Kevin Hansen (SWE) Peugeot 4.27,773
2) Krisztian Szabo (HUN) Hyundai + 1,510
3) Enzo Ide (BEL) Audi + 6,644
4) Attila Mozer (HUN) Ford + 15,839
5) Johan Kristoffersson (SWE) Audi keskeytys

Nopein kierros: Kristoffersson (kierros 3/6) 42,973

Alkuerien kokonaispisteet

1) Timmy Hansen (SWE) Peugeot 185
2) Johan Kristoffersson (SWE) Audi 183
3) Kevin Abbring (NED) Renault 165
4) Krisztian Szabo (HUN) Hyundai 160
5) Niclas Grönholm Hyundai 153
6) Kevin Hansen (SWE) Peugeot 153
7) Juha Rytkönen Ford 151
8) Enzo Ide (BEL) Audi 149
9) Peter Hedström (SWE) Hyundai 146
10) Attila Mozer (HUN) Ford 138

MM-sarjan top 3 Höljesissä 2014-2020

2014 – 1) Mattias Ekström, 2) Andreas Bakkerud, 3) Petter Solberg
2015 – 1) Mattias Ekström, 2) Timmy Hansen, 3) Andreas Bakkerud
2016 – 1) Andreas Bakkerud, 2) Sebastien Loeb, 3) Timmy Hansen
2017 – 1) Johan Kristoffersson, 2) Andreas Bakkerud, 3) Sebastien Loeb
2018 – 1) Johan Kristoffersson, 2) Andreas Bakkerud, 3) Jerome Grosset-Janin
2019 – 1) Sebastian Eriksson, 2) Kevin Hansen, 3) Reinis Nitiss
2020 – 1) Johan Kristoffersson, 2) Mattias Ekström, 3) Timo Scheider
2020 – 1) Mattias Ekström, 2) Kevin Hansen, 3) Johan Kristoffersson
2021 – 1) Timmy Hansen, 2) Kevin Hansen, 3) Kevin Abbring

Viime vuonna Höljesissä ajettiin kaksi MM-osakilpailua

Palkintosijoitukset Höljesin MM-osakilpailuissa

1) Andreas Bakkerud 5 (1-3-1)
2) Johan Kristoffersson 4 (3-0-1)
2) Mattias Ekström 4 (3-1-0)
4) Timmy Hansen 3 (1-1-1)
5) Kevin Hansen 3 (0-3-0)
6) Sebastien Loeb 2 (0-1-1)
7) Sebastian Eriksson 1 (1-0-0)
8) Jerome Grosset-Janin 1 (0-0-1)
8) Kevin Abbring 1 (0-0-1)
8) Petter Solberg 1 (0-0-1)
8) Reinis Nitiss 1 (0-0-1)
8) Timo Scheider 1 (0-0-1)

 

 

 

Lue myös! MM-sarjan kaikki pistetilanteet, tilastot ja suomalaishistoriaa

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedote
YouTube-videot: Rallicrossin MM-sarja


Facebook kommentit