Oulun osakilpailun peruuntuminen tuo muutoksen rallin SM-sarjan tämän kauden pistelaskuun.
Alunperin tänä vuonna rallin SM-sarjassa piti ajaa kuusi osakilpailua, joista viisi parasta tulosta lasketaan mukaan loppupisteisiin. Tämän lisäksi kauden päättävässä osakilpailussa Seinäjoella oli tarkoitus jakaa 1,5-kertaiset SM-pisteet samalla tavalla, kuin jaettiin kauden avanneessa Tunturirallissa Rovaniemellä tammikuussa.
Koronavirus-tilanteen takia rallin SM-sarjan kilpailukalenteriin jouduttiin kuitenkin tekemään muutoksia kesken kauden, kun kesäkuulle merkitty Kouvolan osakilpailu siirtyi syyskuun ensimmäiseen viikonloppuun ja tuolta kyseiseltä ajankohdalta Oulun osakilpailu peruttiin kokonaan. Kauden viimeiset SM-pisteet on tarkoitus jakaa Seinäjoella syyskuun viimeisenä viikonloppuna.
Koska osakilpailujen määrä putoaa kuudesta viiteen, oli pistelaskuun tehtävä muutos. AKK:n ralli-lajiryhmän päätöksellä AKK:n hallitukselle on tehty esitys, että SM-sarjan loppupisteisiin tullaan laskemaan kaikkien viiden ajetun osakilpailun tulokset, eikä Seinäjoen osakilpailussa tulla jakamaan korotettuja pisteitä. Päästäkseen lopullisiin sarjapisteisiin, tulee kilpailijan osallistua sarjan viimeiseen osakilpailuun. Myös Rallin Suomen Juniorimestaruussarjassa ja Suomi Cupissa lasketaan pisteet kaikista osakilpailusta.
Lisämääräys julkaistaan heti, kun sillä on AKK:n hallituksen hyväksyntä. Rallin SM-sarjan Kouvolan osakilpailu on merkitty kilpailukalenteriin 4.-5. syyskuuta ja Seinäjoen osakilpailu 25.-26. syyskuuta.
Kuljettajien SM-pisteet 3/5 osakilpailun jälkeen
SM1
1) Emil Lindholm (NHD) 70
2) Teemu Asunmaa (AlavUA) 70
3) Eerik Pietarinen (SiAk) 35
4) Esa Ruotsalainen (SaarUA) 28
5) Juuso Metsälä (KeurUA) 27
6) Jukka Kasi (LaihUA) 26
SM2
1) Jussi Lindberg (SiAk) 52
2) Ville Hautamäki (JärvisUA) 49
3) Anssi Rytkönen (KoMoKe) 45
4) Riku Tahko (PoSUA) 41
5) Jaro Kinnunen (EMSC) 40
6) Arttu Lähdeniemi (PunMK/UA) 33
SM3
1) Lauri Joona (SAU) 77
2) Sami Pajari (HeiUA) 57
3) Aleksi Röyhkiö (PR-Rac) 42
4) Henri Hokkala (AL/AKU-Jkl) 41
5) Jani Luhtaniemi (RDT) 36
6) Roope Korhonen (LMM) 27
SM4
1) Sami Korvola (EPUA) 68
2) Miko Kiminki (LapinlAU) 40
3) Toni Herranen (KR-TEAM RY) 35
4) Petteri Jäppinen (RiiUA) 34
5) Jere Pensas (LaihUA) 34
6) Tommi Mäkinen (ESRC) 25
Lue myös! Kaikki SM-pistetilanteet ja SM-sarjan erikoistilastot
Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com
Facebook kommentit