16-vuotias superlupaus jatkoi sensaatiokauttaan – jälleen voitto SuperCarissa

Pauli Turpeisen vahva alkukausi rallicrossin SuperCar-luokassa sai jatkoa Härmässä, jossa kotkalainen ajoi toiseen peräkkäiseen SM-osakilpailuvoittoonsa. Turpeinen kilpaili myös autokrossissa, jossa hän nousi C-finaalin kautta A-finaaliin ja sijoittui lopulta neljänneksi.

Kahden eri auton ja luokan välillä onnistuneesti tasapainoillut Turpeinen oli kilpailupäivän jälkeen tyytyväinen kokonaisuuteen.

– Hyvin meni. SuperCarissa koko päivä onnistui hyvin. Autokrossissa kelit olivat vähän hankalat, ja itselle sattui aina niin, että vettä tuli juuri ennen lähtöä todella paljon. Kokonaisuutena kilpailu meni kuitenkin hyvin, Turpeinen summasi.

Autokrossin alkuerissä sade osui Turpeisen kannalta epäedullisimpaan aikaan. Rata kastui juuri hänen lähtöjensä alla, mikä vaikeutti taistelua suorasta finaalipaikasta. Kuivalla radalla ajaneet saivat selkeän edun sadekelin kuskeihin nähden.

Alkuerien jälkeen Turpeisen sijoitus riitti C-finaaliin, jonka hän voitti ja nousi B-finaaliin. Myös B-finaalista tuli ykkössija ja samalla aukesi paikka A-finaalin takariviin. 

– Keli kuivui koko ajan, ja se auttoi aika paljon autokrossissa. Sen ansiosta pääsin A-finaaliin. Kyllä siinä muutama hikipisara ehti valua, kun ajoin neljä lähtöä putkeen, Turpeinen nauroi 20 ajetun finaalikierroksen jälkeen.

SuperCarissa täysi pistepotti

SuperCar-luokassa Turpeinen oli jälleen kilpailun vahvin kuljettaja. Nuorukainen nappasi alkuerien voiton ja korkeimmat SM-pisteet sekä paalupaikan A-finaaliin. Vaihteleva sää ei hidastanut vauhtia.

– Vähän ehkä itsekin ihmettelin, että noin hyvin onnistui. Märällä ajaminen on kuitenkin tuttua. Spotteri (Joni Kovanen) kertoi, missä radalla on pitoa, ja siitä sain ennakkoon apua, Turpeinen kertoo.

Vasta toinen kilpailuviikonloppu SuperCar-autolla osoitti myös, että siirtyminen autokrossiauton ja nelivetoisen Ford Fiesta SuperCarin välillä alkaa sujua rutiinilla.

– Ei sitä enää tarvitse miettiä. Se alkaa tulla jo ihan tottumuksesta.

Kahden osakilpailun jälkeen Turpeinen on kerännyt SuperCar-luokasta täydet pisteet molemmista ajamistaan kilpailuista. Sarjan jatkon osalta lopullisia päätöksiä ei kuitenkaan ole vielä tehty.

– Katsotaan sitä myöhemmin. En lähde vielä asiaa spekuloimaan. Seuraavaa SuperCar-kisaa pohditaan, kun isä Jukka ja isoveli Joni tulevat Höljesin EM-osakilpailusta kotiin. 

Autokrossi-luokan osalta tavoitteena on edelleen SM-mitali ja loppukauden ratoja nuori kuljettaja odottaa luottavaisena.

– Nyt alkaa tulla omia lempiratoja. Honkajoki ja Jalasjärvi ovat sellaisia, joista tykkään.

Lopputulokset Härmä: SuperCar:

  1. Pauli Turpeinen
  2. Joni-Pekka Rajala
  3. Tuomas Skantz
  4. Jari Tuuri
  5. Christian Jensen
  6. Henri Tuomaala

Lopputulokset Autokrossi:

  1. Rolle Ikäheimonen
  2. Jesse Silvasti
  3. Iikka Anttila
  4. Pauli Turpeinen
  5. Niko Haukka
  6. Joni-Pekka Rajala