18-vuotias Vili Hakala vahvoissa asemissa – Kiteellä jatkuu taistelu kahdella rintamalla

Rallin SM-sarjan pitkä kesätauko on ohi, ja kausi jatkuu tulevana viikonloppuna Keski-Karjalan vauhdikkailla teillä. Vili Hakala ja kartanlukija Tero Korhonen starttaavat Fixus SM Ralli Kiteeseen vahvoista asetelmista.

Hakala ajaa Ford Fiesta Rally4:llä SM3-luokassa, jossa hän on viiden ajetun osakilpailun jälkeen SM-pisteissä toisena. Lisäksi hän johtaa Rallin Suomen Juniorimestaruussarjaa.

Hakalan kausi käynnistyi voitolla Mikkelissä, mutta moottoririkko pakotti Hakalan keskeyttämään Arctic Lapland Rallyssa. Riihimäellä autokunta sijoittui toiseksi, Imatralla neljänneksi ja viimeisimmässä SM-sarjan osakilpailussa Jyväskylässä toiseksi.

Hakala ja Korhonen ovat ajaneet Jyväskylän jälkeen muutaman kesärallin testimielessä. Esimerkiksi HYAcenter Rallista kotiintuomisina oli yleiskilpailun kolmas sija ja oman luokan voitto.

– Testit olivat järkevät ja tärkeät tulevaa SM-kisaa ajatellen. Saatiin kerättyä arvokkaita testikilometrejä ja varmistettua, että kaikki toimii niin kuin pitää, Hakala sanoi kisan jälkeen.

Nyt katse on käännetty Kiteelle, jossa kilpailijoita odottaa kahdeksan erikoiskoetta ja lähes 96 erikoiskoekilometriä.

– Kiteelle lähdetään hyvillä fiiliksillä. Toivotaan, että tekniikka toimii luotettavasti, Hakala sanoo.

SM3-luokan pisteet:
1. Roope Hirvonen – 111 p.
2. Vili Hakala – 73 p.
3. Sander-Erik Tiits – 54 p.

Junioreiden SM-pisteet:
1. Vili Hakala – 73 p.
2. Lauri Heikkinen – 68 p.
3. Mauri Ampuja – 55 p.