Vaikka voittoja espanjalaisen CV:stä kotikilpailujen osalta löytyykin kolme kappaletta ja palkintosijoituksiakin yhdeksän, niin kolmena edellisenä vuonna Alonso on jäänyt kokonaan
Sivonen osallistuu tällä kaudella Rata-SM-sarjan uudistuneeseen Gran Turismo -luokkaan Audi R8 -kilpa-autollaan. Sivonen odottaa kaudelta hyvää taktikointia, sekä runsaasti yleisöä
Rallicrossin EM-sarjan Supercar-luokan kauden toinen osakilpailu ajetaan Belgiassa. G-Fors RX -tiimiin tälle kaudelle sopimuksen tehnyt Jere Kalliokoski tuskaili Barcelonan avausosakilpailussa
Lauantaina ajettava Mäntsälä Ralli on Historic Rally Trophyn kesäkauden avausosakilpailu. Talvella ajettiin kaksi osakilpailua, joten sorateillä kurvaillaan vielä neljästi ennen
Kaksinkertainen DTM-mestari ja yksi sarjan suurimmista legendoista kautta aikojen jätti jäähyväiset sarjalle viime viikonloppuna ajetussa kauden avausosakilpailussa Hockenheimissa, Saksassa.