Rautio Motorsportin Roope Korhonen ja Anssi Viinikka lähtivät Sardinian saarelle kasvattamaan MM-sarjan pistepottia WRC2-luokassa, mutta ulosajo rallin toisella erikoiskokeella vesitti
GRX-tiimin Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen joutuivat keskeyttämään Sardinian MM-rallin sunnuntain toisella EK:lla WRC2-luokan johtopaikalta ulosajoon. Toksport WRT:n Emil Lindholm
F-Cup Rallisarjan kesäkausi käynnistyi Hankasalmen vaihtelevissa olosuhteissa lauantaina 7. kesäkuuta. Viisi erikoiskoetta käsittänyt Revontuli-ralli ajettiin Keski-Suomen maineikkailla sorateillä, kruununa toimi
Sardinian MM-ralli tarjosi draamaa jo heti avauspäivä. Lopulta voittajasta ei ollut epäselvyyttä, kun erot kasvoivat huomattavan isoiksi. Sardinian MM-rallin alkoi
Asfalttisprintin suomenmestaruussarja käynnistyi lauantaina 7. kesäkuuta Nokian Kuljetus EKKY Asfalttisprint SM -kilpailulla. Kilpailupäivän aikana ajettiin kauden kaksi ensimmäistä osakilpailua. Kovinta
Finnish Racing Championship -sarjan kauden toinen osakilpailu ajettiin viikonloppuna Botniaringin ”vanhalla” radalla Jurvassa. Edellisen kerran lyhyellä radalla on ajettu SM-pisteistä