Jose Kangas starttasi Toyota Auriksellaan Lahdessa ajettuun Future SM-ralliin SM4-luokan kolmostilalta. Tavoitteena oli puolustaa sijoitusta, mutta varsin aikaisessa vaiheessa kävi
Rallicrossin MM-sarjassa toisena ajava CE Dealer Teamin Niclas Grönholm pääsee viiden vuoden tauon jälkeen kilpailemaan lajin MM-pisteistä kotiyleisön edessä. Rallicrossin
Driftingin Pro2-luokan Suomen mestaruussarja päättyy Hämeenlinnassa tulevana viikonloppuna. Ahveniston moottoriradalla on odotettavissa huikeita suorituksia ja tiukkaa taistoa lopullisesta pistejärjestyksestä. Petteri
Joonatan Ylilammi kisasi voitokkaasti viime viikonloppuna Ruotsin mestaruussarjan neljännessä osakilpailussa. Kisa oli samalla NEZ-arvokisa eli jaossa oli crosskartien pohjoismaiden mestaruus.
Rallin Suomen Juniorimestaruussarja jatkui viime viikonloppuna Lahden ympäristössä ajetussa Future SM-rallissa. Kauden viimeistä edellisen osakilpailun jälkeen pistetilanteissa on mukavasti jännitettävää