MOTORSPORT

Iivari lähes kylmiltään Skodan rattiin – ”Se on vähän kysymysmerkki”

Tulevan viikonlopun Turun SM-rallin kiinnostavimpia nimiä on ensimmäiseen kisaansa SM1-luokassa starttaava Jooa Iivari.

Alkukauden kolme ensimmäistä SM-osakilpailua Jooa Iivari ajoi nelivetoisella Renault Clio Rally3 -autolla. Hyppäys SM2-luokasta kovimpaan SM1-luokkaan tapahtui ehkä yllättävän nopeasti, mutta nuorukaisen tämän vuoden tavoitteena oli opetella nelivetoisella ajamista. Nyt se vain tapahtuu SM-sarjan pääluokassa.

Viime kaudella Iivari ajoi vielä etuvetoisella Ford Fiestalla SM3-luokassa. Nyt alla on Skoda Fabia R5. Auto on samainen, jolla Heikki Kovalainen ajoi viime kaudella SM-ralleissa.

– Suurin ero on varmaan siinä, että neljä pyörää vetää, nuorukainen virnistää kysyttäessä autojen eroja.

– Ajaminen nelivetoisella on ainakin minulle helpompaa. Kai sekin on jokaisella erilaista, miten nopeasti pääsee sinuiksi, mutta minulle nelivetoinen sopii hanskaan paremmin kuin kaksivetoinen.

– Skodaa oli mielestäni aika helppo viedä. Alusta toimi pirun hyvin ja vaikka testitiellä oli irtosoraa, se kuitenkin puri tiehen todella hyvin. En säätänyt autoa ollenkaan, se oli saman tien omaan makuun sopiva, Iivari paljastaa Urheilu-uutisille.

Uuden auton lisäksi vieressä istuu ”uusi” kartturi. Alkukaudesta nuotteja luki Jaakko Jäntti, mutta Turun SM-rallissa kakkoskuskina on Teemu Sillanpää, joka on Iivarille tuttu mies jo useamman vuoden ajalta.

Yhteiset testit uudella autolla jäivät melko vähäisiksi; kilometrejä kertyi vain reilut 40.

– Se on aika vähän, mutta ne olivat ihan onnistuneet testit. Autosta jäi hyvä fiilis, vaikkei se ihan uusinta mallia olekaan. Tuntui, että Skoda istui hyvin käteen ja on mukava lähteä ajamaan.

Suurempaan totutteluun ei ollut Iivarin mukaan tarvetta.

– Oikeastaan heti laitoin paukut päälle ja kaasun pohjaan. Teemu istui vieressä heti ensimmäisessä testissä kyydissä ja kyllä hänkin tykkäsi menosta.

Ensimmäiseen yhteiseen SM-ralliinsa nelivetoisella lähtevän kaksikon ensisijainen suunnitelma on nautiskella, mutta myös opiskella autoa ja hakea kokemusta.

– En ole Skodalla ajanut vierailla teillä ollenkaan, joten se on vähän kysymysmerkki, miten ajaminen lähtee sujumaan.

– Tietenkin lähdetään tekemään parhaamme, mutta nyt pitää hakea kokemusta. Ei pidä lähteä hulluttelemaan, mutta katsotaan, miten innostutaan. Järki päässä ehdottomasti.

Loppukautta ajatellen Iivari toteaa, ettei pikavoittoja menestykseen ole.

– Se on viisainta, että kerätään kokemusta ja vauhti siitä nousee, jos on noustakseen. Tämä on kuitenkin kokemusvoittoinen laji. Jos verrataan muihin, jotka tuolla viivalla ovat, he ovat aika paljon enemmän ajaneet, 19-vuotias Iivari muistuttaa.

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com