Huhtikuun kymmenes päivä kirjoitetaan suomalaista autourheiluhistoriaa, kun Vilho Aatola starttaa Yhdysvalloissa USF Juniors -sarjan kauden avausosakilpailuun.
Kukaan suomalainen ei ole aiemmin osallistunut tähän luokkaan, vaikka sarjassa on nähty muita pohjoismaalaisia ja eurooppalaisia.
– Kausi käynnistyy New Orleansista, NOLA Motorsport Parkista, jossa ajoin jo yhden talvisarjan osakilpailun. Matkustan tulevana viikonloppuna New Orleansiin, jossa testaamme ensi viikolla tiimin kanssa vielä säätöjä kohdilleen ja hiomme ajolinjoja kauden avausta varten, kertoo Aatola tiedotteessaan.
Aivan yksin ei Aatolan tarvitse lähteä matkaan, sillä Indy Junior Akatemian perustaja Tero Palmroth lähtee suojattinsa mukaan. Talvisarjan Aatola ajoi Jay Howardin tiimissä, mutta nyt pääsarjaan tiimiksi valikoitui lopulta DEForce Racing Team, jonka kanssa Aatola ajoi aivan ensimmäiset USF Juniors -testinsä viime marraskuussa.
– Tutustuimme kahden eri tallin toimintaan ja olimme vakuuttuneempia houstonilaisen DEForce Racingin toiminnasta. He ovat ammattilaisia, joilla on riittävästi kisainsinöörejä ja ajovalmentajia paikalla sekä tekeminen on kokonaisuudessaan ammattimaista. He ovat voittaneet vuonna 2022 ja 2023 niin kuljettajien kuin tiimien mestaruuden USF Juniors -luokassa, valottaa Palmroth tiimivalintaa.
Myös DEForce Racing -tiimi iloitsee saadessaan Aatolan vahvuuteensa.
– Olemme innoissamme toivottaessamme Vilhon tervetulleeksi tiimiimme. Hän on erittäin lahjakas kuljettaja. Ensimmäisissä testipäivissään tiimimme kanssa hän ylitti odotuksemme tulokaskuljettajalta. Toivomme hänelle erittäin menestyksekästä kauden alkua, kuvailee tiimin toinen omistaja Ernesto Martinez.
Päätavoitteena IndyCar -sarja ja Indy500-kisa
16-vuotias Aatola on rakentanut viisivuotissuunnitelman perheensä ja Indy Junior Akatemian kanssa. Tavoitteena on edetä maltilla, mutta päämäärätietoisesti kohti Pohjois-Amerikan korkeinta formula-autojen kilpasarjaa, IndyCaria.
Sarja tunnetaan erityisesti ovaaliradoistaan, katuradoistaan ja perinteisistä moottoriradoistaan muodostuvasta monipuolisesta kilpailukalenteristaan. Sarja on kovatasoinen, jossa kuljettajien taidot, tiimien strategia ja insinöörityö ovat avainasemassa. Tämä tekee siitä maailman viihdyttävimpiä ja haastavimpia moottoriurheilusarjoja.
– Tällä kaudella on tavoite tutustua Pohjois-Amerikan ratoihin ja kerätä kokemusta formula-autolla kisaamisesta. Jos kehittymistä tapahtuu joka vuosi ja taloudelliset edellytykset ovat kohdillaan, pystymme etenemään viidessä vuodessa sarjaporras kerrallaan Indyn kuninkuusluokkaan.
– Kirsikkana kakun päällä on yksi maailman suurimmista urheilutapahtumista, Indy500-kisa, johon olisi mahtava päästä osallistumaan, Aatola maalaa kuvaa tulevasta.
Jo nyt useampi tiimi on huomannut Aatolan potentiaalin. Taloudellisesti tilanne on kuitenkin auki jopa tämän kauden osalta, sillä yhteistyöeurot eivät kasva puussa.
– Olemme pystyneet sitoutumaan nyt maaliskuun testeihin Nolassa ja Barberissa sekä kahteen ensimmäiseen osakilpailuun huhti-toukokuussa. Teemme koko ajan töitä, jotta pystymme mahdollistamaan nuoren kuljettajan polkua eteenpäin, kertoo Anne Aatola tämän hetkisistä taloudellisista realiteeteista.
Urheilu ja kouluopinnot tukevat toisiaan
Aatola opiskelee tällä hetkellä peruskoulun yhdeksännellä luokalla. Tähän vuoteen on mahtunut paljon matkustuspäiviä, mutta opiskelu on silti hoidettu mallikkaasti ysin keskiarvolla. Peruskoulun jälkeen luvassa on toivottavasti ajamisen lisäksi lukio-opinnot.
– Hain yhteishaussa turkulaiseen Kerttulin Urheilulukioon, joka tarjoaa lajeissaan huipulle pyrkiville nuorille mahdollisuuden täysipainoisen, joustavasti järjestetyn lukio-opiskelun ja ammattiurheilun yhdistämiseen. Urheilulukion yhteydessä toimii myös valtakunnallinen huippu-urheiluakatemia, Turun Seudun Urheiluakatemia, summaa Aatola tulevan vuoden suunnitelmista opintojen osalta.
Kevään 2025 USF Juniors -ohjelma
18.-19.3. Testit NOLA Motorsport Park, New Orleans, Louisiana
24.3. Testit Barber Motorsports Park, Birmingham, Alabama
10.-13.4. Osakilpailut 1-3 NOLA Motorsport Park, New Orleans, Louisiana
1.-3.5. Osakilpailut 4-6 Barber Motorsports Park, Birmingham, Alabama
