MOTORSPORT

Bell dominoi New Hampshiressa

NASCAR-kausi jatkui totutusti viikonloppuna, kun ohjelmassa oli New Hampshiren 301 kierroksen kisa, josta tuli Joe Gibbs Racingin Christopher Bellin näytöstä.

Kisa, joka kesti sadetaukoineen kuutisen tuntia päättyi lopulta Christopher Bellin juhliin. Historiallista oli se, että toista kertaa lajin historiassa maaliin tultiin siten, että autoissa oli alla vastikään kehitetyt kostean kelin renkaat. Aiemminhan NASCAR-sarjassa ei ajettu ollenkaan, jos rata oli vähänkään märkä.

Bellin voittomarginaaliksi jäi lopulta 1,104 sekuntia toiseksi tulleeseen Stewart-Haas Racingin Chase Briscoeen. JGR-tiimin Toyotalla ajava Bell johti yhteensä 149 kierrosta ja viikonloppu oli miehelle käytännössä täydellinen, sillä hän voitti jo lauantaina NASCAR-sarjan kakkosluokan; Xfinity-sarjan osakilpailun samaisella radalla.

Sunnuntain voittonsa myötä Bell nousi kolmen osakilpailuvoiton kerhoon kuluvalla kaudella. Koko uralla voittoja on nyt yhdeksän. Viikonlopun tuplavoitoista hän oli luonnollisesti mielissään.

– Viikonloppu oli kirjaimellisesti kertomus kahdesta eri tapahtumasta. Koskaan ei tiedä, kuinka asiat lopulta menevät, kun muuttuvia ​​asioita on niin monta ja lisäksi on vielä vaihtelevat olosuhteet.

– Kun palasimme sadetauon jälkeen kostean kelin renkailla, tunsin kuinka rata oli todella, todella liukas. Yritin ajaa ylhäällä ja alhaalla, mutta tiimipäällikkö Adam Stevens sai auton todella hyviin säätöihin ja kaikki sujui hienosti. Tämä on todella upeaa, Bell hehkutti kisan jälkeen.

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com