Drift SM jatkuu Hyvinkäällä – kuljettajat saavat uuden haasteen

Neliosainen Drift SM Pro -kausi suuntaa toiseen osakilpailuunsa Hyvinkään Vauhtipuistoon viikonloppuna. Yleisöä herkutellaan enemmänkin, kun samalla ajetaan Pro2 -luokan kolmas SM-osakilpailu. Lauantaina tyylitellään kummankin luokan lajitteluajot ja sunnuntaina ovat vuorossa Top32-pariajokaaviot.

Koneita.com Pro -luokan SM-sarjan kärkipään kuljettajia on jonkin verran sivussa Hyvinkään osakilpailusta, mutta esimerkiksi nelossijalla oleva Jussi Laitinen on mukana, kuten on yli 30 muutakin ajajaa. Sami Tammi on talkoillut kotikilpailunsa eteen monen muun tapaan ahkerasti, mutta viikonloppuna hänet nähdään Pron starttiviivalla. Sarjassa hän on avauksen jälkeen sijalla 26.

– Nyt näyttää osallistujamäärä Prossa siltä, että ihan siellä saavat kaikki ajaa kunnolla lajitteluissa, jos mielivät jatkaa sunnuntaille kaavioon. On monta kovaa kuskia viivalla. Pro2 on puolestaan todella mielenkiintoinen luokka katsojillekin, koska siellä on todella paljon hyviä kuskeja, Tammi korostaa sarjan tiedotteessa.

Hyvinkäällä on kilpailuun käännetty radan ajosuuntaa perinteisestä ja lisätty viimeisen mutkan ulkoreunaan betonimuuri turvallisuussyistä. Muuri tuo myös ajamiseen näyttävyyttä ja tarkkaavaisuutta.

– Omat talkoorukkaseni irtoavat käsistä keskiviikon aikoihin. Sitten nopea huolto autoon ja valmistautumaan kisaan. Olen hyvillä fiiliksillä. En ole montaa vetoa vetänyt tuohon suuntaan, mutta satoja toiseen.

– Kyllähän sitä ymmärtää sen ansiosta, minkälaisia mutkia radalla on. Vedoissani kaikki on kiinni siitä, miten pääni toimii. Olen taistellut mentaalipuolen kanssa ja kausilla 2023-24 oli paljon taistelua pääkopan kanssa.

– On tullut tehtyä tyhmiä virheitä, joihin ei ole varaa, koska ne kaatavat koko homman kisoissa. Olen saanut siihen isoa apua, ja viime viikonlopun treeneissäkin oli kelpo vetoja. Tähtään Top8-vaiheeseen, ja kaikki siitä eteenpäin on plussaa.

Pro2:ssa vaihtelevia tuloksia

Fure Pro2 -luokan SM-sarjan kärjessä oleva Toni Puputti on saldonnut kaksi varsin erilaista tulosta tauluunsa. Hän voitti ensimmäisen osakilpailun Lapualla, mutta putosi Top16-vaiheessa Oulussa, jossa kisattiin Hyvinkään tapaan kummassakin luokassa.

– Keskittymisen puute vaivasi Oulussa. Omasta mielestäni tuli huonoimmat vedot Top16-vaiheessa, mistä lähdinkin kotiin. Se oli jo kolmas ajopäivä putkeen ja kaikki olivat pitkiä päiviä, koska oli kummatkin luokat mukana. Avauskisa onnistui yli odotusten, ja nyt voitto sekä sarjakärjessä pysyminen ovat tietysti tavoitteenani, Puputti kertoo.

Jussi Juhala voitti Pro2-luokan edellisen osakilpailun ja on sarjataulukossa toisena. Juhalalla on kilpailuissa käytössään laina-auto, jolla hän ei harjoittele kilpailujen välissä. Lapualla näkyi kyseisellä autolla ajamattomuus, lisäksi autossa ilmeni pieniä vikoja.

– En tiedä, onko helppoa lähteä voiton jälkeen Hyvinkäälle. Ei ole tullut sitä ”lay-outia” (rataprofiilia) kauheasti ajettua. Sunnuntaina ajoin seitsemän kierrosta, myös vesisateella, joten tuli sitäkin testattua. Ainakin nyt tiedän, mihin suuntaan radalla käännetään. Rata on vauhdikas ja hyväkin. Viimeisen mutkan muuri tuo hyvän lisämausteen. Ainahan se on niin, kun mennään betonimuurille sivuluisussa.

– Laina-auto toimi Oulussa kisapäivinä hyvin ja pääsin ajorytmiin, kun sain onnistuneita vetoja alle. Hyvinkäällä tavoitteeni on mahdollisimman ehjä kisa. En lähde hampaat irvessä sinne, mutta aina on mukava menestyä. Se tulee, jos on tullakseen. Kun saa ajettua rennosti, menee paremmin.

Pro2-luokan SM-sarjan kolmospaikkaa pitää hallussaan Ville Oinonen.

– Olen ihan leppoisin mielin ennen kisaa. Olemme laittaneet autooni enemmän voimaa Oulun jälkeen, turbo on isompi. Auto oli pikkuisen laiskanpuoleinen ja piti ajaa koko ajan kaasu pohjassa. Jos nyt olisi enemmän varaa muuhunkin.

– Lapua oli onnistunut kisa, mutta Oulu melkein pettymys. Tietysti se on niin, kun tippuu jatkosta Top16-vaiheessa, kun kärkeen pitäisi pystyä. Tavoitteeni on kolmen joukkoon Hyvinkäällä, Oinonen juttelee.