Ecclestone myy valtavan F1-kokoelmansa – ”Haluan tietää, mitä niille tapahtuu”

Entinen F1-sarjan pomo Bernie Ecclestone myy valtavan F1-autojen kokoelmansa. Joukossa on muun muassa Michael Schumacherin, Niki Laudan ja Nelson Piquetin autot.

Bernie Ecclestone, joka oli F1-sarjan johdossa lähes 40 vuotta aina vuoteen 2017, ehti viiden vuosikymmenen aikana kasvattamaan lähes 70 auton kokoelman erilaisia F1- ja Grand Prix -autoja.

Kokoelmassa on muun muassa Ferrareita, joita ajoivat maailmanmestarit Michael Schumacher, Niki Lauda ja Mika Hawthorn, kuten myös Brabhamin autoja, joilla ajoivat esimerkiksi Nelson Piquet ja Carlos Pace.

– Kaikilla vuosien saatossa ostamillani autoilla on mahtava kilpailuhistoria ja ne ovat harvinaisia taideteoksia, totesi 94-vuotias Ecclestone BBC:lle.

Myytävien autojen joukossa on myös Sir Stirling Mossin Vanvall VW10, joka oli ensimmäinen brittiläinen auto, jolla voitettiin F1-kilpailu ja valmistajien mestaruus vuonna 1958.

Arvo satoja miljoonia

Ecclestone kertoo, että syy myymiselle on hyvin yksinkertainen. Ensi vuonna 95 vuotta täyttävä britti tietää, että vuosirenkaat alkavat käydä vähiin.

– Rakastan kaikkia autojani, mutta olen alkanut miettimään, mitä niille tapahtuu, jos en ole enää täällä. Siksi olen päättänyt myydä ne.

– Kun olen kerännyt ja omistanut niitä niin kauan, haluaisin tietää, minne ne ovat menneet, enkä jätä niitä vaimoni hoidettavaksi, jos en olisi paikalla, Ecclestone toteaa.

Entinen F1-moguli onkin palkannut tehtävään erikoistuneen Tom Hartley Jnr Ltd:n hoitamaan myyntiä.

– Kokoelmassa on monia kahdeksan numeroisia autoja ja kokonaisuuden arvo on helposti sadoissa miljoonissa. Tällaista kokoelmaa ei ole koskaan tarjottu myyntiin, eikä kenelläkään maailmassa ole sellaista kilpa-autokattausta, joka olisi lähellä Bernien kokoelmaa.

– Autojen ikähaarukka kattaa 70 vuotta kilpa-autoilua, mutta suosikkejani ovat ehdottomasti Ferrarit. Mukana on esimerkiksi legendaarinen ”Thinwall Special”, joka oli ensimmäinen Ferrari, joka päihitti Alfa Romeon. Sitten on Alberto Ascarin Italian GP:n voittoauto vuodelta 1951, sekä tietysti historiallisesti merkittävät Laudan ja Schumacherin mestaruusautot, kertoo yrityksen omistaja Tom Hartley jnr.

Myytävien autojen joukossa on myös Brabham BT46B, kuuluisa puhallinauto, jonka suunnitteli Gordon Murray, ja jolla Niki Lauda voitti Ruotsin GP:n vuonna 1978. Muita Laudan autoja on Brabham BT45C, jolla itävaltalainen teki debyyttinsä samana vuonna Ecclestonen tiimissä.

Ecclestonen myytävien autojen kokoelmaa voit ihastella oheiselle videolla.