MOTORSPORT

F-Cup jatkuu Kangasniemellä – säästä lisähaastetta

F-Cup Rallisarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan lauantaina Kangasniemellä.

AL-Kangasniemi Ry:n järjestämä ralli järjestetään nyt 21. kerran, ja F-Cupin osakilpailuna se ajetaan nyt 12. kerran. Etelä-Savon tiet tarjoavat sinälläänkin riittävästi haastetta kuljettajille, mutta nyt luvassa on lisähaastetta sään puoleltakin.  

Helmikuun loppu on menty vahvasti plussakeleissä ja taivaalta on tullut enimmäkseen vettä ja räntää, joten penkatkin ovat autoille erityisen imeviä. Tiepohjien kovuudesta ennusteita on vaikeampi antaa, mutta voidaan ennustaa, että aivan kärkipäässä lähtemisestä voi olla hyötyä. Näin ounastelee myös BMW M3:lla numerolla 1 starttaava Joonas Lindroos.

– Kyllähän se paras paikka melko varmasti on siinä muutamien ensimmäisten autojen joukossa startata, jos keli pysyy suojalla. Muutamien autojen jälkeen tie varmaan sotkeentuu jonkin verran ennen kuin alkaa taas muodostua selkeämpi hiekkaura siihen. Luulen, että olosuhde voi etuvetokuskeille olla iskun paikka spoorien myötä ja sitäkin kautta ettei penkkakosketuksissa niin helposti heiluriliike vedä keulaa mukaan penkkaan.

– Meillä on miehet ja auto iskussa kisaa varten ja tässä on yksi treenikisakin saatu F-Cupin kisojen välissä ajettua, joten ihan luottavaisena lähdetään matkaan, tuumailee Nuotti-kategorian johdossa oleva Lindroos.

Nuotti-kategorian johtopaikkaa Lindroosin kanssa jakavat väliluokassa Opel Astralla ajava Peetu Patajoki, sekä pikkuluokan johdossa oleva Juuso Jorvala Toyota Corolla GT:llä. Jos Lindroosin ennustukset osuvat oikeaan, voi taaempaa hieman alle 20 numeron paikkeilla starttaavat Tuukka Kauppinen Ford Fiestalla, sekä Nico Valkonen VW Golf GTI:llä olla erityisen vahvoja tarjokkaita kärkitaistoihin.

Nelivetojen kärjessä Nuotti-kategorian perään pyyhältää avauskisan Jämsässä voittanut 18-vuotias Jooa Iivari. Avauskisassa ajokkina oli sama Renault Clio Rally 3 kuin SM-ralleissakin, mutta nyt alla on hieman iäkkäämpää nelivetokalustoa, kun ajokkina on Subaru Impreza WRX Sti.

Sarjakuljettajista voitto irtosi Jämsässä noin puolentoista minuutin erolla Pekka Karjalaiseen, mutta nyt lähtökohtaisesti kaluston suhteen ainakin ollaan muiden kanssa enemmän samalla viivalla. Pistekakkonen Karjalainen luottaa Subaru Impreza 555:een ja sarjakolmonen Jarmo Leppänen Mitsubishi EVO 4:een.

Yleisen kärjessä starttaa Eetu Kainulainen Toyota Starletillaan, isä-Petrin huolehtiessa vieressä kartanlukijan tehtävistä. Jämsästä räpsähti komea voitto minuutin erolla VW Golf GTI:llä ajaneeseen Tomi Tikanmäkeen. Kolmanneksi korkeimmat pisteet nappasi Aki Laakkio Toyota Corolla GT:llä.

Jämsän osalta kalustoa lepuuttanut Juha Högström on nyt mukana Toyota Corolla GT:llä ja haluaa kilpailla nuorempia haastajia vastaan innokkaasti.

– Kyllähän siellä kovaa joutuu ajamaan, Kainulainenkin tönäsi tosi kovaa Jämsässä, vaikka autossa oli pieniä ongelmia. Omaan valmistautumiseen on sisältynyt yksi treenikisa, sekä hieman poikkeavasti Pajarin Sami kävi viime viikonloppuna kokeilemassa autoani ja istuin itse kyydissä. Nythän tässä ei voi omaa autoaan enää kritisoida, kun vetoukko yllättyi kuinka hyvin autossa on pitoa nuoskaisessakin olosuhteessa, naureskelee Högström.

– Koetan asennoitua Kangasniemelle niin, etten anna kelin harmittaa; sehän on sama kaikille. Sitä kautta uskon, että ajokin luonnistuu, jatkaa Högström.

Seniorien puolella kamppaillaan pisteistä nuotittavien ja pimeään ajavien osalta omissa luokissaan, mutta kuitenkin kauden päätteeksi vain yksi kruunataan kategorian mestariksi. Jämsässä nuotteihin luotti isompi määrä kuskeja, joten pisteitäkin oli hieman isommin jaossa.

Sarjajohdossa starttaa Reijo Muhonen BMW M3:lla, ennen samanlaiseen kalustoon luottavaa Heikki Hosionahoa. Kolmantena kokonaispisteissä ja nuotitta ajavien puolella ykkösenä on Mika Korhonen Honda Civic Type-R:llä ennen Kai Hukkasta BMW M3:lla. Näiden kuljettajien nujertamista muut lähtevät Kangasniemellä tavoittelemaan.

Junioreihin starttaa mukaan peräti 45 autokuntaa, reittiä avaa Jämsässä uransa ensimmäisen yleiskilpailuvoittonsa ottanut Tommi Lämsä Toyota Starletilla.

– Isommin ei olla ehditty ajella kilpailujen välissä. Autoa on käyty perusteellisesti läpi, ettei mitään turhia vikoja ilmaantuisi Kangasniemellä. Iskarit kävivät huollossa ja pieniä muutoksia tehtiin alustaan, jotta autosta saadaan vielä mieluisampi ajaa. 

– Jämsästä saatiin se mitä lähdettiin hakemaan. Pitkään on haaveiltu yleiskisan voitosta ja vihdoin se onnistui. Hyvillä fiiliksillä lähdetään sen myötä Kangasniemen kisaan. Todella paljon on taas autoja mukana ja varmasti tulee kovat kisat. Lähdetään ajamaan omaa ajoa ja toivotaan, että sillä saadaan hyvä tulos, mietiskelee Lämsä.

Lämsä hyödynsi Jämsässä myös uutena F-Cupissa olevaa korotettujen pisteiden hyödyntämistä ja voitosta tuli hieman ekstrapisteitäkin, joten Kangasniemelle hän lähtee 5,5 pisteen johtoasemassa muihin luokkavoittajiin verrattuna, jotka olivat isossa luokassa Tomi Hämäläinen BMW M3:lla, sekä väliluokassa Timo Viitanen Honda Civic Type-R:llä.

V1600 Cupissa Jämsässä voittoon ajoi Teemu Varjo Peugeot 206:lla ennen Ford Focus -kuski Nuutti Korhosta. Kolmanneksi ajoi Lauri Ahoketo Nissan Almeralla, joka hyödynsi Jämsässä korotettuja pisteitä ja starttaakin näin Kangasniemelle kärkinimenä. Jämsässä tämä kolmikko erottui hieman muista vauhdillisesti.

Nuorten Cupissa Jämsässä nähtiin tiukkaa taistoa voittoon ajaneen Veikka Koskisen (Toyota Auris), sekä toiseksi ajaneen Miko Suvannon (Seat Ibiza) välillä. Maalissa eroa oli vain 7,5 sekuntia Koskisen eduksi. Kolmanneksi Honda Civicillä ajanut Miska Tuomisto jäi jo reilusti yli minuutin, joten kärkikaksikko oli melko selkeä. Kangasniemellä nähdään jatkuuko tiukka kamppailu kaksikon välillä vai nouseeko takaa uusia nimiä haastamaan. 

Lähde: F-Cup tiedotus

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com