MOTORSPORT

Grönholm ja Kankkunen ajavat viikonloppuna Rally Legendissä

Marcus Grönholm ja Juha Kankkunen ovat viivalla tänä viikonloppuna San Marinossa ajettavassa Rally Legendissä. Kilpailussa on mukana klassikkoautoja – ja myös klassikkokuskeja.

Grönholm ajaa Volkswagen Polo WRC:llä, mutta ei varsinaisessa kilpailussa, vaan 0-autotehtävissä. Kartanlukijana toimii Timo Jaakkola.

– Tämä on meille jo vähän niin kuin traditio. Ollaan Timon kanssa oltu täällä pari kertaa aiemminkin. Nyt osui hyvin, kun tuli tämä VW-juttu tähän mukaan. Auto ei ole ihan uusin versio, emmekä aja siis kilpaa. 0-autona leikitään menemään, Grönholm sanoo.

Koska viimeksi sinulla on ollut muuten numerolaput kyljessä, olkoonkin, että nyt se “0”?

– En edes muista. Ääh…, olikohan se sitten silloin kuin rallicrossia vielä ajoin, Grönholm kysyy itsekin.

Volkswagen on kaksinkertaiselle maailmanmestarille tuttu auto. Hän testasi viime vuonna tehdastallin leivissä Poloa 15 päivää, ja on ollut vahvasti mukana uuden 2017-mallin kehitystyössä.

– Nyt kuskit ovat ottaneet jo pääroolin uuden kanssa. Tänä vuonna olen ajanut vähän vähemmän päiviä kuin viime vuonna, Grönholm sanoo.

Juha Kankkunen ajaa kilpailussa mukana A-ryhmän Lancia Delta Integralella. Nelinkertaisen mestarin kartanlukijana on Matti Janhunen.

Rallin lähtölistasta voi poimia myös mm. Armin Schwarzin (Toyota Celica ST165) ja Gilles Panizzin (Peugeot 306 Kit) nimet. Tarunhohteisia B-ryhmän autoja on 17, ja muita hienoja rallikaunottaria Lancia Stratoksesta Fiat 131:een ja Talbot Lotuksesta BMW M3:een pilvin pimein.

Yksi kova suosikki on kuitenkin joukosta poissa. Kolme kertaa Rally Legend -voittoa juhlinut Markku Alen ei ole tänä vuonna mukana. Hän ajoi voittoihin 2012-2014 Lancia Rally 037 -autolla.

Rally Legend ajetaan asvaltilla. Kilpailu alkaa perjantai-iltana ja se jatkuu sunnuntaihin.

https://urheiluuutiset.com/wp-content/uploads/2015/09/australia_day_2_kris_meeke-1.jpg Koivula, twitter @https://urheiluuutiset.com/wp-content/uploads/2015/09/australia_day_2_kris_meeke-1.jpgKoivula

Lue myös Mikko Hirvonen aavikkorallissa Marokossa

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com