MOTORSPORT

Grönholm MM-kakkosena avausviikonlopun jälkeen – “Oli tosi hankalaa”

CE Dealer Teamin Niclas Grönholm on rallicrossin RX1-luokan MM-sarjassa kahden ensimmäisen MM-osakilpailun jälkeen toisena.

Rallicrossin MM-sarjan avausosakilpailut ajettiin viikonloppuna Ruotsin Höljesissä. Lauantaina erät pystyttiin viemään läpi poutasäässä, mutta sunnuntaina vettä satoi taivaan täydeltä.

Lauantaina ensimmäisenä kuljettajana finaaliin ulkopuolelle jäänyt Niclas Grönholm ajoi sunnuntaina semifinaalin voiton myötä finaalin eturiviin. Hyvän startin saanut suomalaiskuljettaja ei kuitenkaan pystynyt ohittamaan paalupaikalta startannutta Ruotsin Johan Kristofferssonia, joka liejuisella ja märällä radalla heitti ensimmäisessä mutkassa kurat muiden tuulilasiin ja karkasi voittoon.

Grönholm oli tyytyväinen sunnuntain virheettömään suoritukseensa. Hyvät eräsijoitukset, semifinaalin voitto ja finaalin kakkossija nostivat Grönholmin epäonnisen lauantain jälkeen seitsemänneltä sijalta MM-pistetaulukon toiseksi.

– Hyvä startti asfaltilta, mutta kun ajoimme mudalle, automme ei edennyt siinä ja jäin lähdössä kakkoseksi. Ei meillä ollut sateessa mitään asiaa taistella voitosta. Toinen sija oli torjuntavoitto meille.

– Rata oli niin liukas, etten tiennyt, mihin suuntaan auto mistäkin vesilammikosta tai jarrutuksesta singahtaa. Oli tosi hankalaa. Tänään ajoin maksimipisteet eli ne pisteet, jotka olivat realistisesti otettavissa, Grönholm totesi tiedotteessaan.

Lauantain ja sunnuntain MM-osakilpailujen sijoitukset menivät kärkeä lukuun ottamatta mukavasti ristiin. Mestaruutta puolustava Kristoffersson on johdossa, mutta muut kuljettajat ovat muutaman pisteen sisällä toisistaan.

– Jotta olisin lähempänä pistekärkeä, se olisi vaatinut lauantaina onnistumisen. Ero retkahti kärkeen heti melko isoksi (22 pistettä). Kristofferssonin ei tarvitse seuraavissa kisoissa mitään isoja riskejä ottaa, vaan pysyä ongelmien ulkopuolella ja ajaa tasaisesti pisteille.

– Tarvitsemme kuivan asfaltin ja soran, jotta pystymme taistelemaan voitoista. Toivotaan, että jatkossa pääsisimme ajamaan pelkästään poutasäässä, Grönholm toteaa.

Rallicrossin MM-sarja jatkuu 27.–28. heinäkuuta ajettavilla Unkarin MM-osakilpailuilla.

Tuloksia; FIA World RX, Höljes, Ruotsi; osakilpailu 1:
1. Johan Kristoffersson (SWE) VW Polo 3.47,779
2. Klara Andersson (SWE) PWR RX1e + 2,159
3. Gustav Bergström (SWE) VW Polo RX1e + 3,428
4. Timmy Hansen (SWE) Peugeot RX1e + 4,170
5. Ole Christian Veiby (NOR) VW Polo + 5,032
6. Kevin Hansen (SWE) Peugeot RX1e – aikasakko
7. Niclas Grönholm (FIN) PWR RX1e

Tuloksia; FIA World RX, Höljes, Ruotsi; osakilpailu 2:
1. Johan Kristoffersson (SWE) VW Polo 4.22,915
2. Niclas Grönholm (FIN) PWR RX1e + 6,451
3. Ole Christian Veiby (NOR) VW Polo + 8,193
4. Kevin Hansen (SWE) Peugeot RX1e + 10,194
5. Gustav Bergström (SWE) VW Polo RX1e + 11,301
6. Timmy Hansen (SWE) Peugeot RX1e + 13,920

Rallicrossin MM-pistetilanne 2/10 osakilpailua:
1. Johan Kristoffersson (SWE) 58
2. Niclas Grönholm (FIN) 36
3. Klara Andersson (SWE) 36
4. Ole Christian Veiby (NOR) 35
5. Gustav Bergström (SWE) 33
6. Timmy Hanssen (SWE) 31
7. Kevin Hansen (SWE) 29
8. Anthony Pelfrene (FRA) 16

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com