Mikko Heikkilä voitti Espanjassa järjestetyn Rally Ciudad de Granada -kilpailun lopulta 12,5 sekunnin marginaalilla. Viikonloppuun mahtui myös näytösajoa Granadan kaupungissa suuryleisön edessä.
Mikko Heikkilän ja kartanlukija Kristian Temosen sateinen syysviikonloppu vaihtui Granadan auringon alle kaksikon kilpailtua Rally Ciudad de Granadassa. Järjestäjän kutsusta Espanjaan lähteneitä kuljettajia odotti vanha tuttu Skoda Fabia Rally2 Evo sekä reilut sata erikoiskoekilometriä.
– Oli mukava reissu ja mahtavaa olla taas vieraana järjestäjien kutsumana, kiitoksia siitä. Tuki oli mahtava myös tiimiltä sekä yleisöltä, joten mikäs siinä laskiessa. Hauskaa, että myös Martins Sesks oli ajamassa ja taso oli kovaa. Saatiin ihan ajaa kilpaa, Heikkilä kertoo tiedotteessaan.
Lento Espanjaan laskeutui torstaina päivä ennen shakedownia, eikä aikaa jäänyt testaamiselle. Auton säädöt kuitenkin muistuivat takavuosilta, ja Suomen mestari sai homman juonesta nopeasti kiinni.
– Auton säädöt tulivat aika lailla ulkomuistista, ajoimmehan kyseisellä mallilla niin SM- kuin EM-sarjaakin. Lähetin tiimille viikkoa ennen kilpailua mitä laitetaan autoon ja ne pelasivat hyvin. Ei tarvinnut ajaa montaa sataa metriä shakedownilla, kun muistot palasivat mieleen, Heikkilä kertaa.
Kilpailu oli Heikkilälle tuttu, sillä puolustettavana oli voitti viime vuodelta.
Lue lisää: Mikko Heikkilälle hieno onnistuminen Espanjassa – “Hyvää treeniä ensi kauteen”
Show’ta yleisölle
Kilpailun erikoisuutena oli kaupungin keskustassa järjestetty yleisöerikoiskoe, joka ei kuulunut varsinaiseen ajosuoritukseen. Suuryleisön edessä ajotaitojaan esitellyt Heikkilä nautti erityisestä mahdollisuudesta antaen yleisölle viihdettä koko rahan edestä.
– Yleisöpätkä oli hieno kun ei otettu aikaa, vaan se oli puhtaasti show. Ensin tehtiin suuntaa antava nuotti jotta tiedetään minne ajaa, ja itse ajosuoritus oli vapaa.
– Yleisöä oli tuhansittain, joiden edessä pyöriteltiin autoa joka suuntaan ja poltettiin kumia, aivan mahtava juttu. Paikalliset järjestäjät osaavat tehdä shown. Suuri kiitos heille kutsusta, Heikkilä kiittelee.
Heikkilä oli koko kilpailun ajan nopein Rally2-luokan auto. Yleiskilpailun kärjessä paahtoi Thierry Neuville Hyundain i20 N Rally1 Hybrid -autolla, mutta kisan voittoa belgialainen ei kuitenkaan päässyt juhlimaan. MM-sarjan johtaja ei ajanut viimeisen erikoiskokeen jälkeen autoaan sääntöjen mukaisesti parc ferméhen, joten voittajaksi julistettiin Heikkilä.
Rally Ciudad de Granadan lopputulokset
1. Mikko Heikkilä 1.00.53,0 Skoda Fabia Rally2 Evo FIN
2. Martins Sesks +12,5 Ford Fiesta Rally2 LAT
3. Xavi Vidales +3.25,1 Skoda Fabia RS Rally2 ESP
4. Alexander Villanueva +3.53,4 Skoda Fabia RS Rally2 ESP
5. Alejandro Mauro +4.14,1 Skoda Fabia RS Rally2 MEX
Tulokset kokonaisuudessaan löydät TÄÄLTÄ.
