MOTORSPORT

Heikkinen titaanien titaani Ranskassa – MM-pistejohtaja jäi ulos finaalista

Rallicrossin uuden Titans RX -sarjan ensimmäinen kilpailupäivä Ranskan Essayssa oli Toomas “Topi” Heikkisen näytöstä.

Toomas “Topi” Heikkinen näytti jo alkuerissä miksi hänet on nostettu ennen uuden sarjan kauden avausta suurimmaksi mestarisuosikiksi. Heikkinen keräsi alkueristä suurimmat pisteet ja se toi ensimmäiseen semifinaalilähtöön paalupaikan. Heikkinen ei päässyt heti startin jälkeen kärkeen, mutta ohitus kolmannessa mutkassa nosti suomalaiskuljettajan ykköseksi ja maalissa voittomarginaali oli reilut kaksi sekuntia.

Finaalissa Heikkinen ei jättänyt mitään sattuman varaan, vaan loistava startti paalupaikalta toi johtopaikan ensimmäiseen mutkaan mentäessä ja lopulta finaalikuusikon viidestä muusta kuljettajasta ei ollut 51 MM-startin Heikkistä haastamaan, vaan vakuuttavan esityksen päätteeksi voittomarginaali päivän viimeisessä lähdössä oli yli kuusi sekuntia toiseksi ajaneeseen Kevin Hanseniin nähden. Kolmanneksi sijoittui isäntämaan Jerome Grosset-Janin.

– Ei todellakaan ole helppoa olla päivän jokaisessa vaiheessa ykkönen, kun kaikilla on samanlaiset autot. Kovan työn takana oli tämä voitto tänään. Viimeisessä alkuerässä ja semifinaalissa en täysin onnistunut startissa, joten finaalissa oli tärkeää saada hyvä startti. Ja siinä myös onnistuin, Titans RX -sarjan historian ensimmäisen osakilpailun voittanut Heikkinen kommentoi tuoreeltaan finaalin jälkeen.

Päivän ehdottomasti suurin yllätys oli rallicrossin MM-sarjan pistejohtajan, Timmy Hansenin, jääminen semifinaalivaiheeseen. Hansen sijoittui toisessa semifinaalilähdössä neljänneksi, kun kolmantena ajanut Hayden Paddon uransa ensimmäisessä rallicross-kilpailussa onnistui pitämään ruotsalaisen takanaan aina ruutulipulle asti.

Essayssa ajetaan sunnuntaina kauden toinen osakilpailu ja aikataulu noudattelee samaa kuin minkä mukaan ajettiin lauantaina. Suomen aikaa kello 12.00 käynnistyy ensimmäinen alkuerä, kello 13.00 toinen alkuerä ja kello 14.00 kolmas alkuerä. Semifinaalit ovat ohjelmassa kello 17.00 alkaen ja finaali noin kello 17.45.

Finaalin lopputulokset

1) Toomas Heikkinen
2) Kevin Hansen (SWE)
3) Jerome Grosset-Janin (FRA)
4) Hayden Paddon (NZL)
5) Andreas Steffen (GER)
6) Ronny Wechselberger (GER)

Pistetilanne 1/12 osakilpailua

1) Toomas Heikkinen 25
2) Kevin Hansen (SWE) 22
3) Jerome Grosset-Janin (FRA) 20
4) Hayden Paddon (NZL) 18
5) Andreas Steffen (GER) 16
6) Ronny Wechselberger (GER) 14
7) Timmy Hansen (SWE) 12
8) Reinhold Sampl (AUT) 10

Lue myös! Heikkinen povaa uudelle sarjalle hyvää tulevaisuutta – “Näyttää erittäin hyvälle” (28.6.2019)

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com

 

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com