Hieno perinne saa jatkoa, Vetomies-tittelit jaossa Neste Rallissa myös tänä vuonna

28.3.2019 / 16:11
Vetomiesten palkintoseremonia heinäkuussa 2018 (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Jo usean vuoden ajan ralliyleisöä Keski-Suomen legendaarisilla sorateillä Suomen MM-rallin, Neste Rallin, yhteydessä viihdyttänyt Vetomies-kilpailu on mukana ohjelmassa myös tänä vuonna.

Sekä kotimaisille, että ulkomaisille kilpailijoille avoin Vetomies-kilpailu on kansallinen ralli, missä ajetaan nelivetokalustolla Nelivetomies-luokassa, sekä kaksivetokalustolla Vetomies-luokassa. Vetomies-kilpailussa ajetaan täysin samoilla erikoiskokeilla missä MM-sarjan kilpailijatkin ajavat, mutta toki huomattavasti lyhyemmällä reitillä kokonaispituuden osalta.

Tämänvuotiseen kilpailuun Vetomies-kilpailun osallistujat saavat viiden erikoiskokeen ja 68,8 ek-kilometrin mittaisen haasteen, joka käynnistyy perjantai-iltana (2.8.) legendaariselta Harjun erikoiskokeelta. Lauantaina (3.8.) ohjelmassa on Pihlajakosken, Päijälän, Kakariston, sekä Leustun erikoiskokeet ennen iltapäivällä Jyväskylän Paviljongin edustalla järjestettävää palkintoseremoniaa.

Viime vuonna Vetomieheksi kruunattiin Vesa Hirvonen, kun taas Nelivetomiehissä ykkönen oli Henrik Pietarinen. Aiempina vuosina voittoa ovat juhlineet muun muassa Jarkko Nikara, Teemu Asunmaa, Seppo Kopra, Eerik Pietarisen kartanlukijana paremmin tunnettu Juhana Raitanen, sekä Mikko Kauppinen.

Vetomies 2019 aikataulu

Perjantai 2.8.

EK11 – Harju (2,31 km) klo 18.00

Lauantai 3.8.

EK12 – Pihlajakoski (14,42 km) klo 9.53
EK13 – Päijälä (22,87 km) klo 11.00
EK14 – Kakaristo (18,70 km) klo 12.18
EK15 – Leustu (10,50 km) klo 13.49

Huom! Ek-numerointi MM-rallin ohjelman mukaan

 

 

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit