Hirvosella hankaluuksia Dakarissa – eksyminen, kolari ja maanvyörymä

13.1.2017 / 10:52
Mikko Hirvoselle Dakarin torstain etappi oli vaikea ja pitkä. Erikoiskoe oli päälle yhdeksän tuntia, ja siihen siirtymät päälle. (kuva: x-raid.de)

[ A- ] / [ A+ ]

Mikko Hirvosen Dakar-ralli sai kovan niitin torstain erikoiskokeella Argentiinassa. Mini-kuski jäi kiinni maanvyörymään, kolaroi kuorma-auton kanssa ja eksyikin muutaman kerran.

Hirvonen ja kartanlukija Michel Perin selvisivät lopulta 10:nnen erikoiskokeen maaliin, mutta yli neljä tuntia Peugeot-tallin Stephane Peterhanselin takana. Kokonaistilanteessa Hirvonen tipahti viidenneltä sijalta 15:nneksi

– Tapahtumarikas päivä. Meillä oli rengasrikkoja, eksyimme muutaman kerran ja kaiken lisäksi auton tunkki ja peruutusvaihdekin hajosivat. Jäimme kiinni, ja koska meillä ei ollut pakkia, menetimme yli tunnin. Myöhemmin seurasimme kahta kuorma-autoa. Toinen suistui tieltä, ja vaikka ajoin niin varovasti paikan ohi kuin pystyin, törmäsin autoon. Ja mikä pahinta, kuorma-auto ei huomannut sitä, vaan peruutti takaisin meitä päin. Siinä hajosi jäähdytin, Hirvonen kertoi omilla nettisivuillaan.

Peterhansel oli myös ongelmissa, sillä hän kolaroi moottoripyöräilijän kanssa. Rallia johtava ranskalainen pysähtyi ja jäi auttamaan moottoripyöräilijää. Peterhansel menetti rutkasi aikaa, ja mutta myöhemmin kilpailun tuomaristo armahti häntä, ja rallin 12-kertainen voittaja piti näin kärkipaikkansa.

– Navigointi oli hankalaa. Kaikki olivat eksyksissä. Moottoripyöräilijä kääntyi tulosuuntaan. Hän ehti jarruttaa, mutta törmäsimme. Näin että hänen jalkansa oli poikki. Hän oli tajuissaan. Odotimme 15-20 minuuttia lääkintähelikopterin tuloa. Tilanteen jälkeen oli vaikea lähteä jatkamaan matkaa, Peterhansel sanoi Dakar-rallin nettisivuilla.

Kilpailussa ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta: perjantaina 228 kilometriä ja lauantaina enää 64. Reittisiirtymää kyllä riittää. Kahtena päivänä ajetaan yhteensä vielä 1596 kilometriä.

Tilanne 10/12 erikoiskokeen jälkeen:

1.Stephane Peterhansel/Jean-Paul Cottret, Peugeot, 24.58,43 h

2.Sebastien Loeb/Daniel Elena, Peugeot, +5,50 min

3.Cyril Despres/David Castera, Peugeot, + 25,40 min

4.Nani Roma/Alex Haro, Toyota, +1.00,55 h

…15.Mikko Hirvonen/Michel Perin, Mini, +5.36,33 h

Miiro Koivula, twitter @MiiroKoivula


Facebook kommentit