Huomio!: Kuka olikaan kolmanneksi nopein Mikkelissä?

21.2.2017 / 10:10
Nikolay Gryazin ajoi todella hyvin Mikkelissä, mutta suoritus jäi monelta huomaamatta. 19-vuotias venäläinen oli kolmanneksi nopein. (kuva: Jari Nurminen)

[ A- ] / [ A+ ]

Kalle Rovanperä keräsi ihmiset, keräsi otsikot ja keräsi palkinnot. Nuorukaisen suoritus oli sensaatiomainen. Mutta kuka olikaan Mikkelin Vaakunarallin kolmanneksi nopein?

Niin, Teemu Asunmaa oli toinen. Kolmas oli Nikolay Gryazin.

Juuvai?

Kyllä. 19-vuotias venäläinen hävisi Rovanperälle 49 sekuntia. Gryazin suoritus jäi suurelta osin täysin huomiotta, sillä hän ajoi Baltic Rally Trophy –sarjaa, eikä niitä aikoja noteerattu SM-rallin yhteydessä mitenkään.

Gryazin oli esimerkiksi 15 sekuntia nopeampi kuin kotimaisen autourheilun supermies, kymmenen suomenmestaruuden Juha Salo.

Gryazin on kilpaillut kaksi vuotta etuvetoisella R2-luokan ruopijalla Latviassa. Siellä missä Rovanperäkin siis. Tulisempaa R5-autoa on hän päässyt kepittämään nyt kahdeksan kertaa. Siis sellaista millä Rovanperäkin ajaa. Lahjakkaan venäläisen uraa rakennetaan huolella. Hän on käynyt kilpailemassa myös EM-sarjaa eri puolilla Eurooppaa, ERT:tä Itävallassa, ja tammikuussa jantteri härnäsi Mads Östbergiä Norjassa. Nuorukainen on ajanut rallia jo 17:ssä eri maassa alle parikymppisenä.

Rovanperän ja Gryazinin suoritukset kuitenkin herättävät ajatuksen, että ei se Latvian sarjan taso läpeensä huono ole. Päinvastoin. Nämä juniorihumut kirittävät toisiaan, ja viimeisimpien tulosten valossa näyttää myös aivan siltä, että kyytipuoli riittää maailman kovimmaksi kansalliseksi rallisarjaksikin kehutussa ympäristössä ihan kohtuullisesti.

Ehkä kannattaa laittaa nimi mieleen.

Miiro Koivula, twitter @MiiroKoivula


Facebook kommentit