MOTORSPORT

Hyundain WRC-kuljettajat ja Niclas Grönholm tähdittävät Monzan rallia

Perinteinen Monza Rally Show Italiassa ajetaan myös tänä vuonna. Suomalaisväriä tämänvuotiseen kilpailuun tuo rallicrossin MM-sarjan tähti, tänä vuonna kaksi MM-osakilpailua voittanut Niclas Grönholm.

Niclas Grönholm osallistuu Monza Rally Show -kilpailuun urallaan nyt ensimmäistä kertaa. Grönholm saa kartanlukijakseen Antti Linnakedon ja kaksikko hyökkää Monzan legendaariselle moottoriradalle rakennetuille erikoiskokeille Skoda Fabia R5 -autolla. Suomalaiskuljettajista viime vuosina Monza Rally Show -kilpailussa mukana on nähty Kalle Rovanperä, Aku Pellinen, sekä viime vuonna yleiskilpailussa toiseksi sijoittunut Teemu Suninen.

Hyundain rallitalli on panostanut viime vuosina paljon Monzan tapahtumaan ja niin se tekee myös tänä vuonna, kun rallin MM-sarjassa korealaismerkkiä päättyneellä kaudella edustaneista kuljettajista mukana kilpailussa nähdään Andreas Mikkelsen, Dani Sordo, sekä Craig Breen. Kaikki kolme osallistuvat kilpailuun Hyundai i20 R5 -autolla.

Monza Rally Show -kilpailun peräti seitsemän kertaa voittanut ratamoottoripyöräilyn MotoGP-tähti Valentino Rossi ei tämänvuotiseen kilpailuun osallistu. Edellisen kerran joku muu kuin Rossi, juhli kilpailun voittoa vuonna 2014, kun Robert Kubica taituroi ykköseksi. Sordo on juhlinut Monzassa voittoa kahdesti, vuosina 2010 ja 2013, mutta nyt espanjalainen kilpailee ensimmäistä kertaa Monzassa R5-autolla.

Ensimmäisen kerran Monza Rally Show (tunnettu myös nimellä Rally di Monza) ajettiin jo vuonna 1978 ja vain kaksi kertaa (2001, 2002) kilpailu on jäänyt kokonaan ajamatta viimeisen 41 vuoden aikana. Monzan rata-alueelle rakennetuilla erikoiskokeilla yleiskilpailun voittoon ovat ajaneet ennen Rossia, Kubicaa ja Rossia muun muassa sellaiset legendat kuin Attilio Bettega, Franco Cunico, Nicola Larini, sekä Sebastien Loeb.

Mistään pienestä tapahtumasta ei todellakaan ole kyse, sillä esimerkiksi viime vuonna Monza Rally Show houkutteli paikan päälle viikonlopun aikana yhteensä yli 50 000 katsojaa. Kilpailu käynnistyy perjantaina 6. joulukuuta ja kolmen päivän aikana ajetaan yhteensä kahdeksan erikoiskoetta, yhteispituudeltaan reilut 159 kilometriä.

 

 

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com

YouTube-video: NM2255 Car HD Videos

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com