Rallicrossin SM-sarja jatkuu lauantaina OuluZonen moottoriradalla, kun vuorossa on kauden neljäs osakilpailu. Jesse Silvasti lähtee Oulun kilpailuun autokrossiluokan SM-sarjan toiselta sijalta.
Silvasti on kerännyt kolmesta ensimmäisestä kilpailusta 51 pistettä. Sarjaa johtavalla Rolle Ikäheimosella on 11 pisteen etumatka, kun taas kolmantena oleva Pauli Turpeinen on 15 pistettä Silvastin takana. Oulun kilpailuun lähdetään tilanteessa, jossa mestaruustaistelussa on jälleen tarjolla tärkeä pistepotti.
– Vaikka Härmässä emme saaneet eroa kavennettua, se ei ole vielä liian suuri. Kautta on paljon jäljellä, ja kolmessa kilpailussa voi tapahtua ihan mitä vain, Silvasti muistuttaa tiedotteessaan.
Kauden alku on ollut nousujohteinen. Hyvinkään avauskilpailun moottoririkon jälkeen Silvasti on ajanut voittoon Kouvolassa ja sijoittunut toiseksi Härmässä.
– Escort on ollut tänä vuonna kilpailukykyinen. Tykkään autosta todella paljon, ja sillä pystyy haastamaan kärjen, kun kaikki osuu kohdalleen.
OuluZone poikkeaa luonteeltaan selvästi kauden aiemmista radoista. Pitkät asfalttiosuudet korostavat auton suorituskykyä, minkä vuoksi Silvastin tiimi on käyttänyt kilpailutauon auton kehittämiseen.
– Oulussa tarvitaan enemmän moottoritehoa. Siellä on pitkä lähtökiihdytys ja pitkät asfalttisuorat. Nähtäväksi jää, millainen suorituskykymme on viikonloppuna, mutta kaikki pistetään likoon, Silvasti sanoo.
Silvasti pitää Oulun radasta, vaikka se asettaakin erilaisia vaatimuksia kuin esimerkiksi Kouvola tai Härmä.
– Viime vuonna ajoin siellä ensimmäisen rallicross-kilpailuni Escortilla. Tykkäsin radasta heti, ja kilpailukin meni hyvin. Nyt lähdetään hakemaan samanlaista onnistumista.
– Tärkeintä on jatkaa tasaisia suorituksia. Olemme pystyneet haastamaan kärjen jokaisessa kilpailussa, ja tavoitteena on ottaa Oulusta mahdollisimman isot pisteet mukaan. Kausi on vasta puolivälissä, Silvasti muistuttaa.
SM-pistetilanne autokrossi-luokassa 3/6 osakilpailun jälkeen:
1. Rolle Ikäheimonen 62 p.
2. Jesse Silvasti 51 p.
3. Pauli Turpeinen 36 p.
4. Tuomas Venäläinen 34 p.
5. Peetu Piira 32 p.
