Rallicrosskuljettaja Joni Turpeinen sijoittui viidenneksi Ranskan mestaruussarjan kovatasoisessa päätösosakilpailussa Dreux’ssa.
Kotkalaisen Turpeisen vauhti oli hyvää koko viikonlopun. Erityisesti semifinaalissa Turpeinen osoitti kylmähermoisuutensa, kun nuorukainen voitti oman lähtönsä ja lunasti sillä starttipaikan finaaliin eturivistä.
– Semifinaalissa sain hyvän lähdön ja pääsin ajamaan omaa ajoa. Pystyin pitämään ykköspaikan, vaikka lisälenkillä puhkesi rengas, 16-vuotias Turpeinen kertaa tiedotteessaan.
Finaalin lähdössä Turpeinen oli kiilaamassa toiseksi, mutta kilpakumppanin osuman myötä nuorukainen putosi viidenneksi ja oli myös maaliin tullessa viides.
– Finaalissa en saanut yhtä hyvää lähtöä ja jäin sumppuun. Siinä tuli vähän osumaa, eikä loppukiri enää riittänyt kärkikolmikkoon. Sijoitus olisi varmasti ollut parempi ilman alun hässäkkää, Turpeinen pohti.
Kilpailuviikonloppu oli Turpeiselle toinen ranskalaisen Team PGRX:n Hyundai i20:lla.
Lue lisää: Suomalainen superlupaus tekee rallicrosshistoriaa – ”Ei sinne nöyristelemään lähdetä”
– Vauhti oli kohdallaan erityisesti semifinaalissa ja finaalissa. Hyundai alkaa jo tuntua omaan käteen sopivalta, vaikka alku oli vaikea. Dreux’n rata on erittäin haastava ja luokan taso todella kova, Turpeinen toteaa.
Dreux’n kilpailu päättyi ranskalaisen Julien Febreaun voittoon.
Tulokset: Rallycross de Dreux:
1. Julien Febreau Peugeot 208 WRX 4.10,747
2. Tamas Karai Audi S1 WRX +1,514
3. Jonathan Pailler Peugeot 208 WRX +2,023
4. Davy Jeanney Skoda Fabia WRX +2,571
5. Joni Turpeinen Hyundai i20 WRX +3,760
Tulokset kokonaisuudessaan löydät TÄÄLTÄ.
