Joni Wimanin GRC-ura jatkuu uudessa Honda-tallissa

23.3.2016 / 11:46
Joni Wiman (vas.) ja Sebastian Eriksson (Kuva: Olsbergs MSE)

[ A- ] / [ A+ ]

Kolmen kauden ajan Amerikan Global Rallycross Championship-sarjaa Fordilla ajanut 22-vuotias Joni Wiman vaihtaa tallia. Sarjan kaksinkertainen mestari ajaa tällä kaudella uudessa Team Honda Red Bull-tallissa. Honda nähdään tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana rallicross-sarjassa tehtaan tukemana ja autourheilusta runsaasti menestystä keränneen japanilaismerkin osallistuminen GRC-sarjaan julkistettiin New Yorkin autonäyttelyn avajaisten yhteydessä tiistaina.

Joni Wimanin tallikaverina tulee toimimaan 23-vuotias ruotsalainen Sebastian Eriksson, joka viime vuonna sijoittui sarjan loppupisteissä toiseksi. Molempien kuljettajien sopimus käsittää koko sarjan eli kaikki 12 osakilpailua.

– Mielenkiintoinen ja uusi, iso haaste urallani. Hondan meriitit moottoriurheilussa ovat tunnetut ja Honda on Yhdysvaltojen automarkkinoilla iso tekijä. On mielenkiintoista päästä rakentamaan uudesta Honda Civic Coupesta kilpa-autoa. Haaste on iso, mutta otin sen mielelläni vastaan, Wiman kertoo sopimuksen taustoista tiedotteessaan.

Uudessa rallicross-radoille suunnitellussa Honda Civic Coupessa on tehoja yli 600 hevosvoimaa ja kiihtyvyys nollasta sataan käy kahdessa sekunnissa. Wiman ei ole päässyt vielä testaamaan uutta kalustoaan.

– Tiivis testirupeama käynnistyy huhtikuun alussa Ruotsissa. Molemmat Honda Civic Coupet lähetetään toukokuussa Yhdysvaltoihin, jossa testaaminen jatkuu. Ennen Arizonan Phoenixissä ajettavaa kauden avausviikonloppua hienosäädämme autot Kaliforniassa lopulliseen iskuun niin, että kaikki on h-hetkeen mennessä valmista, Wiman sanoo.

 

Uudessa rallicross-Honda Civic Coupessa on hevosvoimia yli 600 (Kuva: Honda)

Uudessa rallicross-Honda Civic Coupessa on hevosvoimia yli 600 (Kuva: Honda)

 

“Voitoista lähdemme heti ajamaan”

Uuden Team Honda Red Bullin rallicross-kilpailutoimintaa Amerikan puolella hoitaa ruotsalainen Olsbergs MSE, jonka tallipäällikkönä toimii Andreas Eriksson. Olsbergs MSE on voittanut mm. GRC-sarjan kuljettajien ja valmistajien mestaruudet neljä kertaa ja kilpaillut voitokkaasti aiemmin myös useita vuosia rallicrossin MM- ja EM-tasolla, joten eväät menestykseen ovat myös kaudella 2016 olemassa uudella automerkillä.

– Totta kai voitoista lähdemme heti ajamaan. Seuraavan kahden kuukauden aikana uusi auto on rakennettava siihen kuntoon, että menestyminen on mahdollista. Kuljettaja on kyllä jo haasteisiin valmis. Viime kauden päättäneen Las Vegasin finaaliosakilpailun voiton jälkeen olo on ollut helpottunut. Olen talven aikana tehnyt paljon töitä fysiikkani eteen, jotta olen kaikilta osin valmis tulevaan. Nyt vain pitää päästä ajamaan kilpaa, Wiman hehkuttaa.

Joni Wiman syntyi 9. lokakuuta 1993 Pohjan kunnassa. GRC:n Lites-luokan mestaruuden hän voitti vuonna 2013 ajamalla kuudessa startissa kuusi voittoa. Heti seuraavana vuonna Wiman valloitti GRC:n Supercars-luokan mestaruuden. 10 ajamassaan kilpailussa Wiman nousi palkintopallille viisi kertaa ja erävoittoja hän ajoi yhteensä 10. Viime vuonna 12 starttia toi yhden voiton, kaksi palkintosijoitusta, sekä neljä erävoittoa ja sijoitus loppupisteissä oli viides.

GRC:n kuljettajista suomalaisille tuttuja nimiä ovat mm. Nelson Piquet Jr, Ken Block, Travis Pastrana, sekä Scott Speed.

Koostevideon GRC:n viime kaudesta voit katsoa täältä (YouTube).

Global Rallycross Championship (GRC) kalenteri 2016

21-22.5. Phoenix
4.6. Dallas
18-19.6. Daytona Beach, Florida
2-3.7. The Base, Pohjois-Carolina
30.7. Washington
28.8. Atlantic City, New Jersey
17.9. Seattle
8-9.10. Los Angeles

Sarjan kotisivutredbullglobalrallycross.com

Teksti: Jari Hotti @JariHotti


Facebook kommentit