Joonatan Ylilammi jatkoi tiivistä kisakauttaan Ruotsin Älvsbynissä viime viikonloppuna. Kauden kolmas pohjoisen RallyX-sarjan tapahtuma noudatti edellisen kaltaista kaavaa.
Lauantaina alkuerät ajettiin kostealla radalla eikä Ylilammi ollut täysin tyytyväinen auton käyttäytymiseen.
– Alustasäätöjen kanssa oli tehtävää ja vaihteisto temppuili, joka verotti vauhtia, Ylilammi kertasi tiedotteessaan.
Alkuerien kolmas tila toi semifinaaliin keskirivin lähtöpaikan, jonka kolmas sija puolestaan tarkoitti takarivin lähtöpaikkaa finaaliin.
– Finaalissa sain hyvän lähdön ja riskilläkin lähdin hakemaan sijoituksia ylöspäin. Kaikki meni hyvin viimeisen kierroksen jokerilenkiltä ulostuloon saakka.
– Olin jo nousemassa kolmanneksi, mutta pieni kilpailutilanne ja osuma Huuhkan Rikun kanssa johti spinnaamiseen, joten oli tyytyminen kuudenteen sijaan, Ylilammi kertoi.
Sunnuntaina oli tarjolla vaihtelevaa sadesäätä koko päivän ajan. Alkuerissä vauhti oli jälleen kohdillaan eikä tekniikkamurheetkaan enää niin paljon painaneet. Saavutuksena alkuerien voitto.
Tiukassa semifinaalilähdössä tuli pari sijaa tiputusta vaihteiston jälleen takutessa, joten finaaliin lähtö takarivistä.
Mitalisauma edelleen olemassa
Finaalissa nähtiinkin erittäin nälkäinen Ylilammi. Karvialainen tykitti menemään sen minkä pääsi ja teki muun muassa erittäin näyttävän ohituksen hypyssä latvialaisesta Janis Baumaniksesta. Lopulta sijoitus nousi kolmanneksi.
– Jätin finaalissa kaiken radalle. Yritin tosi kovaa ja liukkaalla radalla se olisi voinut helposti päättyä pyörähdykseen, mutta tällä kertaa kaikki onnistui.
– Varsinkin tuo hypyn ohitus jäi mieleen, ehkä kerran kymmenestä yrityksestä onnistuisi tuollainen temppu toistaa, Ylilammi hehkutti suoritustaan.
– Ajollisesti vauhti on kohdillaan, kun kaikki vaan toimii. Harmillisesti on menetetty pisteitä tekniikkamurheisiin, mutta mitalisaumat ovat edelleen olemassa. Nyt lähes parin kuukauden sarjatauon aikana pitää saada tekniikka kuntoon kauden huipentaviin kisoihin, Ylilammi suunnitteli.
Myös Joanna Ylilammi kisasi Ruotsissa sijoittuen crosskart junior -luokassa lauantaina yhdeksänneksi ja sunnuntaina sijalle 10.
Pohjoinen RallyX -sarja jatkuu Tanskassa ja Saksassa neljän osakilpailun verran elokuussa.
Seuraavaksi Ylilammin tiimi kisaa crosskartien SM-sarjassa heti juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina 21.6. Joonatan lähtee sarjan kärkipaikalta kauden toiseen osakilpailuun.
Kilpailukalustona SM-sarjassa on vanhemman luokituksen Speedcar Wonder, joka oli hyvässä iskussa kauden avauksessa Pieksämäellä.
– Karviahan on meidän kotiratamme, mutta varmaan vähiten olen siellä käynyt testaamassa, en tiedä miksi – ehkä se on jo liian lähellä.
– Rata on todella tekninen, eikä siellä ole hirveästi ohituspaikkoja, joten lähtöjen on onnistuttava. Voittoa totta kai lähden sinne metsästämään. Yleisöllä on vapaa pääsy tapahtumaan, joten toivottavasti tulee paljon kannattajia paikalle, Ylilammi vinkkaa lopuksi.
POHJOINEN RALLYX PISTEET – CROSSKART 6/10 OSAKILPAILUA
1. Carl Svedlund (SWE) 143
2. Espen Isaksaetre (NOR) 129
3. Riku Huuhka (FIN) 123
—-
5. Joonatan Ylilammi (FIN) 112
