Rallicross-kuljettajat Juha Rytkönen ja Joni Turpeinen kilpailevat EM-sarjassa kotimaisen SET Promotionin riveissä Euro RX1-luokassa. Tallikaverikseen miehet saavat norjalaisen Andreas Bakkerudin.
Rytköselle tiimi on ennestään tuttu, sillä SET Promotion oli mukana ”Ranskan projektissa” vuonna 2024, kun mies saavutti hopeaa maan mestaruussarjassa. Sama tiimi löytyi taustalta myös, kun Rytkönen teki huiman MM-debyyttinsä Kouvolassa 2020 ja sijoittui toiseksi.
– Olen erittäin innoissani ja kiitollinen, että saan olla osa SET Promotionin tiimiä tällä kaudella. Heillä on todella ammattitaitoinen porukka ja valtava kokemus kansainvälisistä sarjoista, Rytkönen kiittelee tiedotteessaan.
Juha Rytkönen kilpailee tämän kauden Hyundai i20 Supercarilla. Hän on silminnähden tyytyväinen sopimuksestaan SET Promotionin kanssa. Miehen mukaan on tärkeää, että tiimiin voi luottaa ja nojata. Silloin kaikki on mahdollista.
– Kauteen lähdetään tosissaan ja hyvällä fiiliksellä. Auton säädöillä tai vaikkapa iskareilla ei ole lopulta merkitystä. Kun tiimi sanoo, että tämä hoituu, niin tietää, että se varmasti hoituu, Rytkönen sanoo.
Rytkönen on kilpaillut useita vuosia menestyksekkäästi kansainvälisissä kilpailuissa. Vuonna 2024 mies nappasi uransa ensimmäisen MM-osakilpailuvoiton Turkissa ja osoitti, että vauhtia riittää.
– Niin sanottu raaka vauhti Juhalla on aina ollut hyvä ja hän pystyy ajamaan kilpailujen voitoista. Enemmän on kysymys siitä, että saadaan luotua hänelle hyvä toimintaympäristö, jonka myötä saadaan perus tekemiseen rauha ja tasapaino. Se antaa hyvät lähtökohdat kauteen, SET Promotionin tallipäällikkö Jussi Pinomäki sanoo.
Turpeinen on tehnyt kahtena edellisenä vuonna rallicross-historiaa. Vuonna 2025 hän ajoi neljänneksi Turkin MM-osakilpailussa vasta 16-vuotiaana. Vuotta aiemmin Turpeinen voitti RallyX-sarjan mestaruuden. Molemmat saavutukset tulivat nuorimpana kuljettajana koskaan.
– Tämä on todella hieno juttu! Koko tiimi on täynnä ammattilaisia. On mukavaa lähteä maailmalle, kun tietää että kokemusta riittää kaikenlaisista tilanteista, Turpeinen kuvailee.
Rytkösen ja Turpeisen tallikaverina kilpailee norjalainen Andreas Bakkerud, joka edustaa Bergen Motorsport Evolutionia. Bakkerudin paluu kilpa-auton rattiin muutaman vuoden tauon jälkeen on kerännyt laajaa kansainvälistä huomiota. Neljäs SET Promotionin kuljettaja on 14-vuotias virolainen Albert Kokk Euro RX4-luokassa.
Lue lisää: SET Promotion palaa EM-sarjaan – kuskina 14-vuotias virolaislupaus
Turpeinen ei lähde nöyristelemään
Joni Turpeinen on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt kilpailla kansainvälisesti ja saavuttaa hyviä sijoituksia. EM-sarjassa hän ajaa omalla tutulla Ford Fiestalla.
– Taso on kovempi kuin pitkään aikaan. Totta kai lähden hakemaan finaalipaikkaa mahdollisimman monesta kisasta, mutta Latviassa se nähdään, mihin oma vauhti riittää, Turpeinen pohtii.
Nuorukainen tiedostaa, että hänellä on paljon vähemmän kokemusta kuin valtaosalla kisakumppaneistaan.
– Ei sitä kilpailutilanteessa edes halua tajuta, että toisilla on enemmän kisoja alla. Ei minun tarvitse lähteä kumartelemaan ketään, Turpeinen hymyilee.
Tallipäällikkö Pinomäki on innoissaan Turpeisen saamisesta mukaan tiimiin. Pinomäki muistuttaa, että tilanne on uusi, sillä yksittäisten kisojen sijaan Turpeinen ajaa koko sarjan. Tilanne on henkisestikin erilainen.
– Nyt lähdetään tekemään pitkäjänteisesti töitä Jonin uran rakentamiseksi ja kuljettajana kehittymiseksi. Se on pitkä, vuosien prosessi. Se tulee olemaan vuoristorataa, mutta on osa kasvuprosessia. Hänellä on mahdollisuus tehdä pitkä ura lajin parissa, Pinomäki sanoo.
Rallicrossin EM-osakilpailut 2026:
| 9.-10.5. | Bikernieki, Latvia |
| 30.-31.5. | Nyirád, Unkari |
| 4.-5.7. | Höljes, Ruotsi |
| 18.-19.7. | Mondello Park, Irlanti |
| 29.-30.8. | Lohéac, Ranska |
| 12.-13.9. | Lousada, Portugali |
