MOTORSPORT

Kaj Lindström pomostaan Tommi Mäkisestä: “Parempi se niin on”

Kaj Lindström on juhlinut Tommi Mäkisen kanssa Monte Carlon MM-rallin voittoa vuonna 2002. Kaksikon yhteistyö MM-sarjassa jatkuu tänä vuonna, sillä Lindström toimii Juho Hännisen kartanlukijana Toyota Gazoo Racingissä, jonka tallipäällikkö Mäkinen on.

Lindström toimi Mäkisen kartanlukijana kaksi kautta, 2002 ja 2003. Kauden 2003 päätteeksi Mäkinen lopetti aktiiviuransa.

– Mieluummin pomona tuttu mies kuin ihan tuntematon. Parempi se niin on, Lindström sanoo.

– Sehän on tässä siis hyvä, että tuntee päällikön aika hyvin, ja ollaan sillä tavalla kavereita. Se ei tietenkään mitään asiaa helpota, mutta ehkä pystyy puhumaan asioista tarvittaessa vähän ns. selvemmin. Kaikki on kyllä sujunut sen verran hyvin, ettei ole sitä tarvinnut tehdä, Lindström virnistää.

Nyt 47-vuotias Lindström oli myös Kimi Räikkösen kartanlukijana, kun F1-mestari ajoi MM-ralleja 2009-2011.

Monte Carlon MM-ralli 2017 on Lindströmille uran 100.s MM-osakilpailu. Hän istunut MM-tasolla myös Jari Ketomaan, Mikko Pajusen, Jarkko Nikaran, Kristian Sohlbergin, Natalie Barrattin, Tobias Johanssonin, Tapio Laukkasen, Esa Saarenpään ja Ari Himasen vierellä.

Laukkasen kanssa Lindström saavutti Britannian mestaruuden vuonna 1999. Ajokkina oli tuolloin Renault Megane Maxi.

Nyt alla on jälleen nelivetoinen turboauto. Lindström ei osaa sanoa kuinka monta kilometriä hän on istunut Yaris WRC:ssä viimeisen seitsemän kuukauden aikana, mutta paljon joka tapauksessa. Testiohjelma on ollut raju.

Lindström sanoo, että hän on istunut kartturinpaikalla jokseenkin kaikki Juho Hännisen ajamat testikilometrit.

– Totta kai joskus välillä insinööri käy myös ottamassa sitä kuuluisaa perstuntumaa, mutta pääasiallisesti minä olen siinä istunut.

– Se on vanha paha tapa, että oma kello käy joka vedolla. Siitä pystyy heti katsomaan vähän, että mikä on meno. Samalla aina myös merkkaan itselleni mitä autoon tehty. Kyllä sitä itse haluaa heti vähän tietää, Lindström kertoo.

Kokenut kartanlukija tietää myös, että alkava kausi on erityisen mielenkiintoinen, ja samalla haastava. Edessä on 13 MM-rallia tehdastallissa.

– Tuntuu hyvälle. Hienoa nähdä, että auto menee koko ajan eteenpäin. Mielenkiintoinen vuosi on edessä, vaikka on se tietenkin opiskeluvuosi ihan koko tiimille, Lindström korostaa.

MM-sarja alkaa Monte Carlon osakilpailulla 18.-22. tammikuuta. FIA on vahvistanut kuljettajien numerot. Hänninen – Lindström ajaa kauden numerolla 11. Toyotan ykköskuskipari Jari-Matti Latvala – Miikka Anttila kilpailee numerolla 10.

https://urheiluuutiset.com/wp-content/uploads/2015/09/australia_day_2_kris_meeke-1.jpg Koivula, twitter @https://urheiluuutiset.com/wp-content/uploads/2015/09/australia_day_2_kris_meeke-1.jpgKoivula

Lue myös Monte Carlon 2017 ennakkohuomiot

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com