Kesätauko ohitse – ratamoottoriveneiden SM-sarja jatkuu Kotkassa

Ratamoottoriveneiden SM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Kotkassa. Ohjelmassa on GT10-luokan European Cup -kilpailu sekä GT15- ja GT30-luokkien SM-osakilpailut.

GT10-luokan European Cup -kisa käydään täysin kotimaisin voimin. Mukana on yhteensä seitsemän kuskia, joista ennakolta kovin nimi on Valter Laine.

Kesäkuun lopussa Vaasassa kisatuissa PM-kisoissa Laine voitti kolme ensimmäistä starttia, joten viimeisessä oli jo hieman varaakin jäädä toiseksi. Yhtä selvä kakkonen oli Aarni Pöntinen, joka oli Laineen voittaessa toisena maalissa. Viimeisessä startissa osat vaihtuivat; Pöntinen voitti ja Laine oli kakkonen. Myös Pöntinen on ilmoittautunut mukaan European Cup -kisaan.

GT10-luokka ajaa 1000 metrin rataa viisi kierrosta, joten kisamatka per erä on näin ollen viisi kilometriä.

Lue lisää: PM-mitalit jaettiin Vaasassa – Ennakkosuosikit pitivät pintansa

Astetta isompi GT15-luokka ajaa Kotkassa jo kauden kolmannen SM-osakilpailunsa. Edellisessä osakilpailussa Vaasassa tätäkin luokkaa hallitsi Laine, joka ajoi kaikissa kolmessa startissa kahden parhaan joukkoon. Saldona oli yksi erävoitto ja kaksi kakkossijaa. Toiseksi korkeimmat pisteet nappasi Adele Servin ennen PM-pronssille ajanutta Joni Inkistä.

MM-hopeamitalisti, ja SM-kauden avausosakilpailun voittanut Toni Kade oli Vaasassa lauantaina ajetussa PM-kisassa hopealla, mutta sunnuntaina SM-pistetaisto jäi ainoastaan yhden erän mittaiseksi. Mihin rahkeet riittävät tällä kertaa?

GT15-luokka ajaa samaa rataa kuin pienempi GT10, mutta kierroksen enemmän. Kisamatka on tällöin kuusi kilometriä per erä.

GT30-luokassa nähdään neljä osallistujaa. Suurimpana voittajasuosikkina viikonloppuun lähtee viime kaudella GT15-luokkaa dominoinut Leevi Paasonen. Nuorukainen ajoi Vaasassa PM-kultaan ottamalla kaksi erävoittoa ja kaksi kakkossijaa.

GT30-luokalla radan pituus on 1200 metriä ja kisapituus kymmenen kierrosta. Matkaa tulee näin 12 kilometriä per erä.

Viikonloppuna oli tarkoitus ajaa myös F4- ja F2-luokan SM-pisteistä, mutta vähäisen osanottajamäärän takia kumpaakaan luokkaa ei Kotkassa nähdä.