Korholan kausi Italiassa jatkuu – ”Osin tuttuja teitä”

Pacco Motorsportin kuljettajakaksikko Benjamin Korhola ja kartanlukija Kristian Temonen suuntaavat Italian Albaan, missä ajetaan kauden toinen asfalttiralli, Rally Regione Piemonte.

Kyseinen kilpailu on jo osin tuttu, sillä Benjamin Korhola osallistui ralliin myös viime vuonna. Tuolloin nuotteja luki Samu Vaaleri. Kaksipäiväisen kilpailun pisin erikoiskoe koitui kuitenkin kaksikon kohtaloksi, kun loppuosan ajovirhe johti keskeytykseen. Auton eturipustus vaurioitui ja matka katkesi viiniviljelmien keskelle.

Tälle kaudelle Korhola on päässyt ajamaan jo sarjan avausosakilpailun. Haastavista sääolosuhteista huolimatta kaksikko ajoi nousujohteisen kilpailun ja sijoittui lopulta kokonaiskisan kymmenenneksi.

– Erittäin haastava kilpailu, jossa vaihtelevat olosuhteet ja rankkasateet toivat omat haasteensa. Kuitenkin koko viikonlopun ajan saimme arvokasta kokemusta, jota ei aiemmin ollut. Pystyimme parantamaan ajoamme kilpailun edetessä ja pääsimme virheettömällä suorituksella maaliin, nuorukainen totesi kisan jälkeen.

Monipuolinen kisa

Kilpailuviikonloppu käynnistyy perjantaina testierikoiskokeella, ja samana iltana ohjelmassa on myös lyhyt yleisöerikoiskoe. Koko rallin aikana ajetaan yhteensä 122,8 kilometriä erikoiskokeita, jotka kulkevat Alban maisemien halki. Tarjolla on niin mutkaista vuoristotietä, vauhdikasta asfalttia kuin kylien kapeita kujiakin.

– Hyvillä fiiliksillä lähdetään Albaan jatkamaan asfaltin opettelua. Tämä kisa on varmasti helpompi siinä mielessä, että sieltä on jo vähän kokemusta viime vuodelta, joten osa teistä on joltain osin tuttuja, kertoo Korhola tiedotteessaan.

– Alba on hieno ja monipuolinen kisa, jossa on sekä nopeampaa pätkää että kapeaa teknistä tietä, jossa korkeuseroja riittää. Uskon, että edessä on hieno viikonloppu, Korhola lisää.

Pacco Motorsportin tiimipäällikkö Kimmo Koivunen odottaa kilpailua luottavaisin mielin:

– Alba on meille erityinen paikka, olimme siellä ensimmäistä kertaa vuosi sitten. Tiet ovat pääosin nopeita, mutta kun reitti kulkee myös kylien läpi, kapeat kujat ja serpot tuovat oman haasteensa. Viime vuonna keräsimme arvokasta oppia, ja nyt tavoitteet ovat entistä korkeammalla.

– Ensimmäisessä kisassa tultiin nuorten luokan toiseksi, joten ei tähän kisaan voi lähteä sen pienemmillä tavoitteilla, Koivunen korostaa.