MOTORSPORT

Korholan Viron EM-ralli jäi lyhyeksi – “Pettymys koko tiimille”

Virossa ajettu EM-ralli päättyi Pacco Motorsportin Benjamin Korholalta ja kartanlukija Sebastian Virtaselta ennen aikojaan jo neljännen erikoiskokeen jälkeen.

Kisa lähti hyvin käyntiin. Perjantaina ajettiin vapaat harjoitukset, aika-ajo ja ensimmäinen erikoiskoe.

– Harjoituksissa haettiin vähän tuntumaa autoon ja tehtiin pieniä muutoksia, että saatiin sitä vähän paremmaksi. Aika-ajossa alkoi rankkasade. Saatiin onneksi puhdas veto, kuudenneksi nopein, joka tarkoitti hyvää lähtöpaikkaa kisaan.

– Ensimmäinen erikoiskoe oli niin sanottu mikkihiiripätkä, joka ajettiinkin käännetyssä järjestyksessä, joten lähtöpaikka oli siihen puolestaan huono. Kärsittiin siitä jonkin verran, mutta eroa ei tullut liikaa kärkeen, Korhola summasi tiedotteessa avauspäiväänsä.

Lauantaina oli luvassa yhdeksän erikoiskoetta ja kaikki lähti suunnitelmien mukaan liikkeelle.

– Päivän ensimmäinen metsäpätkä lähti hyvin, yritin heti saada hyvää rytmiä päälle. Muutamia pieniä virheitä risteysjarrutuksissa, muttei niissä kuitenkaan hävitty liikaa.

– Toisella erikoiskokeella juuri ennen meidän lähtöaikaa alkoi satamaan kaatamalla. Se tultiin vähän varovaisemmin, kun oli todella liukasta. Eroa kärkeen tuli vähän enemmän, mutta niihin verrattuna, ketkä lähtivät sateella myös tultiin aika samoja aikoja. Ihan onnistunut aamu lenkki, Korhola toteaa.

Korhola kertoo, että EK4 tuli tosi hyvin, kunnes noin kilometri ennen maalia ajolinjalla oli maakivi, joka löi sen verran kovaa, että vanne hajosi ja jopa tuulilasi rikkoutui samasta iskusta.

– Se hajotti sitten jarrulevyt ja sitä myöten vielä enemmän alustaa. Päästiin maaliin, mutta siihen jäi meidän kisa.

Hyvin alkanut kisa sai harmillisen lopetuksen. Keskeytyshetkellä Korhola oli kisassa sijalla 11., mutta erot olivat pienet.

– Onnistuneet testit antoi lupaavia odotuksia, joten tämä epäonnekas keskeytys on koko tiimille pettymys. Kuljettajat ja tiimi teki hyvää työtä, mutta rallissa ei aina silti epäonnistumisilta voida välttyä. Tiedämme, että autollamme annamme myös tasoitusta. Toivottavasti saamme sitä kehitettyä lisää seuraavaan kisaan, kertoo tiimipäällikkö Kimmo Koivunen.

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com