MOTORSPORT

Korhonen pettyi vauhtiinsa Puolassa – “Oltiin ihan kuutamolla”

Rautio Motorsportin Roope Korhonen ja kartanlukijansa Anssi Viinikka ajoivat Puolan MM-rallissa WRC2-luokan kahdeksansiksi. Kilpailusta muodostui rikkonainen, kun useampi erikoiskoe jouduttiin perumaan huonosti käyttäytyneen yleisön takia. Sijoitus oli Korhoselle pettymys, vaikka ralli olikin nousujohteinen.

Ralli alkoi torstaina yleisöerikoiskokeella, jonka jälkeen siirryttiin perjantaina varsinaisille metsäerikoiskokeille. Rikkonaisen avauslenkin jälkeen Korhonen oli WRC2-luokassa sijalla 13.

– Hankalaa oli. Suurin haaste oli varmaan siinä, ettemme osanneet hyödyntää leikkauksia parhaalla mahdollisella tavalla. Pitäisi mennä vaan kovempaa joka paikkaan kuin on itse ajatellut nuotituksen aikaan. Nopeilla osuuksilla, jos vähänkin arpoo, se näkyy rajusti kellossa, Korhonen arvioi tiedotteessaan.

Perjantai-iltapäivän lenkillä Korhonen ajoi jo hieman paremmin, mutta eroa kärkeen oli kertynyt jo vajaa minuutti rallia johtaneeseen Sami Pajariin.

– Kyllä se vähän paremmin meni, mutta ei vaan ole täyttä luottoa omaan tekemiseen. Täytyy miettiä, mitä tässä rallin aikana pystyy tehdä, mutta kyllä se suurin vika on ratin ja penkin välissä, myönsi Korhonen iltahuollossa.

Lauantai alkoi Korhosen osalta jälleen uusilla ongelmilla, kun kypäräpuhelinyksikkö alkoi reistailla. Tästä huolimatta laukaalainen pystyi ajamaan hieman edellispäivää paremmin, vaikka aikaeroa rallia johtaneeseen Pajariin olikin kertynyt tässä vaiheessa jo reilusti toista minuuttia.

– Löydettiin vähän rytmiä ja auto tuntuu hyvältä. Kypäräpuhelinyksikkö särisi kovilla kierroksilla, enkä kuullut nuottia muutamassa nopeassa paikassa, mutta ei siinä montaa sekuntia hävitty. Liikaa sitä eroa tulee nyt kuitenkin.

Huollon jälkeen ajettiin samat erikoiskokeet toistamiseen. Erikoiskokeet menivät osittain erittäin huonoon kuntoon, mutta isoja muutoksia tulosliuskaan ei tullut. Ennen päätöspäivää Korhonen oli luokassaan kymmenentenä.

Päätöspäivänä ajettiin MM-sarjasta tuttuun tyyliin kaksi erikoiskoetta kahteen kertaan, joista viimeinen oli rallin päättänyt Power Stage Mikołajkin keskustan tuntumassa. Korhonen paransi hieman vauhtiaan, mutta myönsi, että odotukset olivat paljon korkeammalla.

– Suoraan sanottuna oltiin perjantaina ihan kuutamolla, siitä sitten lähdettiin parantamaan ja päivä päivältä parani, mutta odotukset olivat paljon kovemmat. Ajateltiin, että tämä ralli voisi meille sopia, mutta väärässä oltiin.

– Seuraavaan ralliin täytyy testeissä saada hyvä luotto autoon ja antaa mennä, eikä miettiä turhia.

Korhosen seuraava MM-koitos on kotimaisemissa ajettava Suomen MM-ralli 1.–4.8.

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com