MOTORSPORT

Koski-Lammi nappasi Kouvolasta kauden avauspisteet – “Onnistunut ralli meiltä”

Citroen-kaksikko Heikki Koski-Lammi ja Kari Luoma toivat kotiin tuomisinaan Kouvolan SM-rallista SM3-luokan yhdeksännen sijan. Samalla tiedossa on kauden avauspisteet ja ensimmäinen maalin päästy kilpailu.

Erikoiskoeajatkin kohenivat nousujohteisesti. Autossa ilmeni käyntihäiriötä siirtymäosuudella, mutta vika saatiin huollossa korjattua. Myös alustaa säädettiin huollossa ja takapään pito saatiin täten paremmaksi.

– Onnistunut ralli meiltä ja tyydyttävä tulos. Autoa on säädetty koko ajan paremmaksi ja “Citikka” alkaa tuntua omalta. Nousujohteista ajoa ja loppua kohden alkoi onnistumaan, tyytyväinen Heikki Koski-Lammi kommentoi Kouvolan SM-rallin jälkeen.

Seuraavaan SM-osakilpailuun Seinäjoen Pohjanmaa Ralliin Etelä-Pohjanmaan duo lähtee luottavaisin mielin. Alkukaudesta kovia kokenut itseluottamus alkaa palata sille tasolle, mille kuuluukin.

– Päivä oli juuri sellainen kuin pitikin. Aluksi varovaisemmin mörköä pois seljästä ja auton reagointia tunnustellen. Nuotti oli hyvän tuntuinen, emmekä nähneet juuri minkäänlaista korjattavaa. Voisi melkein sanoa, että malttamattomana odotan Pohjanmaa Rallia, kartanlukija Kari Luoma päätti.

Pohjanmaa Ralli ajetaan lauantaina 16. kesäkuuta.

Teksti: Koski-Lammi Motorsportin tiedote

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com