Martti Ritonen valittiin ensimmäiseksi Indy Junior Akatemian testikuljettajaksi. Tavoitteena olivat Pohjois-Amerikan formulasarjat ja ensimmäinen testi oli kaavailtu syyskuun lopulle. Nyt yhteistyö on kuitenkin päättynyt.
Martti Ritonen lopettaa yhteistyön Indy Junior Akatemian kanssa. Tamperelaisen ura jatkuu kartingissa.
– Olimme valtavan innoissamme Martin valinnasta Akatemiaan. Valitettavasti emme päässeet Akatemian kanssa yhteisymmärrykseen sopimusteknisistä asioista, ja päätimme luopua osallisuudesta hankkeeseen, Ritosen perhe kertoo tiedotteessa.
Lue lisää: Suomalaisen Indy junior akatemian ensimmäinen kuski valittu
Akatemiaan valinnan myötä katseet olivat jo suunnattu Pohjois-Amerikkaan ja työt sen eteen oli aloitettu. Yhteistyön päättymisen myötä kaikki olikin täysin auki. Ritonen taustajoukkoineen ei jäänyt asiaa sen suuremmin ihmettelemään, vaan palasi kartingiin ja tuttuun italialaiseen tehdastiimiin.
Lyhyt valmistautumisaika
KZ2-luokan MM-kilpailut ajetaan lokakuun alussa Portugalin Portimaossa, jonne nyt tähdätään.
– Italialainen BirelART on meille tuttu tehdastiimi jo vuodesta 2022. Meillä oli suora kontakti ja sopimus tulevista kilpailuista saatiin aikaan kahdessa tunnissa. Asiat sujuvat nopeasti, kun vastapuolella on tuttu ja luotettava kumppani, Ritonen kertoo.
KZ2-luokan MM-esikilpailu ajetaan Portimaossa 25.-28.9., ja itse kauden päätapahtuma, MM-kilpailu, 10.-13.10. Valmistautumisaika on lyhyt, varsinkin kun asiat konkreettisesti vaihtuvat formuloista takaisin kartingiin ja kansainvälisellä tasolla uuteen luokkaan.
– Valmistautumisaika on lyhyt, mutta halusimme jatkaa heti eteenpäin Akatemian yhteistyön päätyttyä. Ajan nyt Suomessa mahdollisimman paljon testiä KZ2-luokan autolla, jonka BirelART jo aikaisemmin kesällä meille toimitti. Kilpailukokemus ylipäätään KZ2-luokassa on vielä vähäistä, mutta kuten aina, kuljemme rohkeasti omaa tietämme.
Ilman paineita
KZ2-luokan auto on sopinut Ritoselle hyvin ja SM-kilpailuissa nuorukainen on taistellut aivan kärjessä. Kansainvälinen taso kyseisessä luokassa on todella kova ja mukaan mahtuu lukuisia ammattikuljettajia. Silti Portimaoon lähdetään positiivisin ja avoimin mielin.
– KZ2 istui hyvin käteen heti ensimetreistä alkaen. Tiedostan toki sen, että kansainvälinen taso luokassa on superkorkea ja siksi onkin tosi tärkeää, että saadaan kerättyä esikilpailusta kaikki tieto ja oppi ennen kauden pääkisaa, Ritonen kertoo.
– Portimaon kovavauhtinen rata on meikäläiselle tuttu. Ajoin siellä Rotax Max Challenge Grand Final -kilpailun vuonna 2022. Lähden kisaamaan tosissani, ilman sen suurempia paineita. Tiimi on tuttu ja toimintatavat selkeitä, hän jatkaa.
Kauden 2025 suunnitelmat selkiytyivät myös samalla kertaa. Tamperelainen jatkaa kartingissa ja kartingin jälkeiset kuviot muotoutuvat myös jo hyvissä ajoin.
– Ensi vuonna ajamme kilpaa Euroopassa ja mahdollisuuksien mukaan myös Suomessa – luokkana on KZ2. Muita tulevaisuuden suunnitelmiakin meillä on ja niistä tiedotamme myöhemmin, Ritonen päättää.
