Kuhasen Supercar-debyytti jäi näkemättä – “Vedettiin pitkää tikkua, nappasin lyhyemmän”

26.8.2018 / 11:00
Juha Rytkönen ajoi Autokrossi-luokan Suomen mestariksi tänä vuonna (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin SM-sarjassa saatiin lauantaina SRC- ja Autokrossi-luokkaan Henri Haapamäen ja Juha Rytkösen toimesta kaksi täysin uutta Suomen mestaria, mutta kaluston puolella näistä uusista mestareista toisen mestarin auto oli täysin sama, kuin millä juhlittiin mestaruutta viime vuonna.

Ja se auto on tietenkin Autokrossi-luokassa voitosta toiseen kahden kauden ajan kiitänyt Toyota Starlet, jonka viimevuotisen mestarikuljettajan UrheiluUutiset.com bongasi Tykkimäen radalta lauantaina. Ajopuku ja kypärä olivat vaihtuneet tällä kertaa toisenlaisiin varusteisiin ja tehtäviin, mutta rallicrossin parissa kuitenkin edelleen oltiin.

– Pyöräkoneen kuljettaja, lavettikuski ja harjamies. Jostainhan sekin on aloitettava. Luvattiin olla täällä, niin täällä ollaan. Kiva nähdä lajia tältäkin puolelta, Autokrossi-luokan Suomen mestaruuden viime kaudella ylivoimaisesti voittanut Toni Kuhanen naurahti.

On selvää, että viime vuonna kun Kuhanen taisteli Kouvolassa Suomen mestaruudesta, niin kilpailun muita tapahtumia ei kovinkaan paljon ehtinyt siinä sivussa seuraamaan. Tänä vuonna tilanne oli toinen ja Kuhanen sanoikin nauttineensa kovasti näkemästään.

– SRC:n finaalitaistelu oli kyllä huikea! Harvoin sitä on kaikki kuusi autoa tullut maaliin niin, että ovat olleet samalla suoralla, Kuhanen hehkutti.

Myös Kuhasen viimevuotisen sotaratsun letkeä laukka ja menestys ilahdutti auton ex-omistajaa.

– Vanhalla autollakin näytti menevän hyvin ja pari mestaruutta on nyt tullut putkeen. Mukava katsoa, kun sillä pärjätään. Tietää, että se on hyvä auto.

On selvää, että hyväkin auto tarvitsee aina menestyäkseen myös hyvän kuljettajan. Viime vuonna se hyvä kuljettaja oli Kuhanen ja tänä vuonna Juha Rytkönen. Mutta jos nyt keskitytään siihen auton hyvyyteen, niin Kuhanen jos kuka on oikea henkilö vastaamaan siihen paljon esitettyyn kysymykseen: mikä tästä autosta tekee niin hyvän?

– Toissa talvena tehtiin siihen iso remontti, muutettiin asioita ja siitä se tuli hyväksi ajaa. Ja se auto on kyllä tosi hieno ja helppo ajaa, Kuhanen kehuu.

“Oli kyllä pieni veto tänne Kouvolan kilpailuun”

Viime talvena Kuhanen ajoi Mikkelin SM-rallissa Dynamo-tiimin Skoda Fabia R5 -autolla. Kuhanen sanoo, että mestaruusauton myynti ei harmittanut, koska heti mestaruuskauden jälkeen oli selvää, että Mikkelin UA:n kuljettaja ei tule mestaruutta kaudella 2018 puolustamaan.

– Se oli selvää jo silloin, että en tule ajamaan toista kautta. Jos auto ei olisi mennyt kaupaksi, niin jääradalla olisin sitten ajanut sillä, Kuhanen paljastaa.

Myöskään mitään yksittäisten kisojen kiertämistä rallicrossin SM-sarjassa mestaruusautolla Kuhanen ei missään vaiheessa edes harkinnut.

– Rallin F-Cuppia tuli kierrettyä seitsemän vuotta aktiivisesti ja huonoin sarjasijoitus oli neljäs. Aina kun lähdetään ajamaan jotain sarjaa, niin sitten ajetaan kunnolla. Ei mitään sellaista, että ajetaan yksi sieltä ja toinen täältä, vaan ajetaan kunnolla ja tosissaan, Kuhanen korostaa.

Nyt kun samaisella autolla on Autokrossi-luokan Suomen mestaruus voitettu kahtena vuonna peräkkäin, niin moni varmasti miettii, että nähdäänkö auto ensi vuonna mukana SM-sarjassa ja kenen käsissä.

– Toivottavasti Juha tai joku muu ajaa sitä ensi vuonna, Kuhanen toivoi.

Kuhasella itsellään ei ole tulevaisuuden suhteen ajohommien osalta tällä hetkellä mitään suunnitelmia. Tosin Kouvolan kilpailun osalta ne pyöräkoneen kuljettajan hommat olisivat paremman tuurin osuessa kohdalleen voineet hyvinkin vaihtua Kuhasen osalta Supercar-luokan debyyttiin.

– Oli kyllä pieni veto tänne Kouvolan kilpailuun, mutta hävisin sen. Vedettiin pitkää tikkua. Nappasin lyhemmän tikun ja en päässyt ajamaan. Sepän Rikun Dynamo-tiimin Mitsubishi oli kyseessä ja tikulla ratkaistiin se kumpi ajaa, Kuhanen naurahtaa.

Ja se toinen osapuoli tikun vedossa oli Jari Tuuri, joka kilpailee Kouvolassa Supercar-luokassa tänään sunnuntaina.

Teksti: Jari Hotti, Kouvola – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit