Konsta Lappalainen kirjoitti suomalaista autourheiluhistoriaa Saksan Hockenheimringillä. Espoolainen on kautta aikain ensimmäinen suomalaiskuljettaja, joka on voittanut GT World Challenge Sprint -ratasarjan yleiskilpailun.
Aikaisemmin kesäkuun alussa Konsta Lappalainen teki Luka Nurmen kanssa kotimaista moottoriurheiluhistoriaa, kun kaksikko juhli yleiskilpailun kolmossijaa Italian GT-ratasarjan Imolan osakilpailuviikonlopussa.
Samalla Lappalainen ja Nurmi nousivat Markus Palttalan ja Pertti Kuismasen sekä Mika Salon ja Toni Vilanderin kanssa kolmanneksi kokonaan suomalaiseksi autokunnaksi, jotka ovat pystyneet Suomen ulkopuolisessa kilpailussa GT-autojen PRO-luokan palkintokorokesijoituksen voittamaan.
Nyt heinäkuun kolmantena viikonloppuna Lappalainen jatkoi suomalaishistorian kirjoittamista Saksan Hockenheimringin radalla. Emil Frey Racingin Ferrari 296 GT3 -autolla brittiläisen tiimikaverinsa Ben Greenin kanssa ajanut espoolainen nappasi lauantain kilpailusta yleiskilpailun palkintokorokkeen alimman sijan ja sunnuntaina juhli toisen tunnin mittaisen kilpailun voittoa.
Näin Lappalaisesta tuli samalla kautta aikain ensimmäinen suomalaiskuljettaja, joka on saavuttanut yleiskilpailun voiton kovatasoisessa GT World Challenge Sprint -ratasarjassa.
– Tätä tulosta varten on neljä pitkää vuotta tehty hartiavoimin töitä ja nyt kun katsotaan saavutuksia, tämä viikonloppu oli pitkän autourheilu-urani täydellisin.
– Vaikka lauantaina jäätiin karvan verran toivotusta vauhdista, kolmas sija oli silti tyydyttävä tulos ja kun vastaavasti sunnuntaina kaikki meni paremmin kuin osattiin odottaa, voitto reilun kuuden sekunnin marginaalilla oli mielestäni tyrmäävä tulos. Sunnuntain kilpailusta ja sen tuomasta voitosta ei jäänyt seliteltävää, Lappalainen kertoo tiedotteessaan.
Lauantain kisaan Lappalaisen autokunta lähti toisesta ruudusta.
– Tiputtiin neloseksi, josta kovan taistelun jälkeen noustiin kolmanneksi. Vastaavasti sunnuntaihin kilpailuun lähdettiin nelossijalta ja sieltä ensiksi hiipien noustiin kärkeen ja sitten paineltiin maisemaan. Koska emme koko kilpailun aikana tehneet virheen virhettä, tulos oli toivotunlainen; urani ensimmäinen kansainvälisen GT-ratasarjan yleiskilpailun voitto.
– Toki aikaisemmin olen voittanut muissa luokissa, mutta nyt on myös yleiskilpailun ja samalla PRO-luokan sulka hatussa. Tämä ei kuitenkaan jää tähän vaan nälkä kasvaa syödessä, Lappalainen lupaa.
Samat autokunnat juhlivat Hockenheimin kummankin osakilpailun palkintokorokesijoituksia ja koska pisteetkin menivät sopivasti ristiin, belgialaiset Dries Vanthoor ja Charles Weerts johtavat nyt sarjaa kahden pisteen erolla ennen Maro Engelin ja Lucas Auerin autokuntaa.
Konsta Lappalainen ja Ben Green vankistivat hallussaan jo pitämää sarjan kolmatta sijaa ja ovat nyt 17,5 pistettä sarjajohtajia perässä kun ajamatta on vielä kaksi kilpailuviikonloppua ja yhteensä neljä kilpailulähtöä. Sarjan seuraavat kaksi kilpailua ajetaan elokuun kolmantena viikonloppuna Ranskan Magny-Coursin radalla.
Lopputulokset GT World Challenge Sprint Hockenheimring (Saksa), la 20.7.2024: Yleiskilpailu Top3:
1. Maro Engel (GER) & Lucas Auer (AUT), Winward Racing Team, Mercedes-AMG GT3 EVO, 36 kierrosta
2. Dries Vanthoor (BEL) & Charles Weerts (BEL), Team WRT, BMW M4 GT3, +1,089
3. Konsta Lappalainen (FIN) & Ben Green (GBR), Ferrari 296 GT3, +7,669
Lopputulokset GT World Challenge Sprint Hockenheimring (Saksa), su 21.7.2024: Yleiskilpailu Top3:
1. Konsta Lappalainen (FIN) & Ben Green (GBR), Emil Frey Racing, Ferrari 296 GT3, 35 kierrosta
2. Dries Vanthoor (BEL) & Charles Weerts (BEL), Team WRT, BMW M4 GT3, +6,333
3. Maro Engel (GER) & Lucas Auer (AUT), Winward Racing Team, Mercedes-AMG GT3 EVO, +6,908
GT World Challenge Sprint Europe sarjatilanne 6/10 osakilpailua: PRO-luokka Top5:
1. Dries Vanthoor (BEL) & Charles Weerts (BEL), Team WRT, BMW M4 GT3, 73p
2. Maro Engel (GER) & Lucas Auer (AUT), Winward Racing Team, Mercedes-AMG GT3 EVO, 71p
3. Konsta Lappalainen (FIN) & Ben Green (GBR), Emil Frey Racing, Ferrari 296 GT3, 55,5p
4. Thierry Vermeulen (NDL) & Giacomo Altoe (ITA), Emil Frey Racing, Ferrari 296 GT3, 31p
5. Valentino Rossi (ITA) & Maxime Martin (BEL), Team WRT, BMW M4 GT3, 27p
